Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Susanna Hastin omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ruumis/huoneet nousi esille monista suunnista. Se ei yllätä, sen verran väkevästä teoksesta on kyse. Aihe ei ole helppo: Hast käsittelee teoksessa lapsena kokemaansa seksuaalista väkivaltaa.
Katson tietokoneen valkoista ruutua. Nyt teen sen. Kaivan ruumiini muistista esiin jokaisen jäljelle jääneen yksityiskohdan. Puen sanoiksi kaiken minkä muistan. Huoneet, sitten ruumiit.
Teoksessa on paljon kyse muistamisesta. Raskas trauma ei ole helppoa muistaa, kun on koko ikänsä pyrkinyt unohtamaan sen, tietoisesti tai tiedostamatta. Muistaminen on fyysistä, kivuliasta työtä, kun kehoon kätkeytyneet yksityiskohdat on kaivettava esiin. Tapahtuneesta on vähänlaisesti dokumentteja, joihin turvautua: ei ole todistajia, ei poliisiraportteja, ei lääkärinlausuntoja. Tämä todistusaineiston puute ajaa osaltaan Hastin epäilemään omia muistojaan.
Lopputulos on rajua tekstiä. Ruumis/huoneet on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi ja Hast itsekin puhuu siitä romaanina. Teksti on kaunista, se on voimakas kuvaus matkasta kohti muistamista ja totuutta. Teos ei perustu yksinomaan omiin kokemuksiin ja ajatuksiin, vaan Hast käyttää luontevasti runsasta valikoimaa lähteitä. Hastin tausta tieteilijänä näkyy, mutta samalla lähteiden käyttö on ennemmin kaunokirjallista kuin tieteellistä.
En voinut mitenkään tietää, että ruumiini on minun. Millä sanoilla olisin siis vuonna 1994 kuvannut tapahtumia? Mitkä olisivat olleet ne sanat, joilla olisin puhunut totuutta ja joilla minua olisi uskottu?
Lukukokemus riippuu varmasti paljon lukijan omakohtaisesta suhteesta seksuaaliseen väkivaltaan. Minulla sellaista ei ole, joten tarkastelen aihetta sivusta. Koen Ruumis/huoneet tärkeäksi, tarpeelliseksi puheenvuoroksi, joka avaa taidokkaasti väkivaltaa ja traumaa kokeneen ihmisen kokemusta. Itse väkivaltaa, etenkin seksuaalista väkivaltaa, kokeneelle ihmiselle Ruumis/huoneet voi olla raskas, mutta toisaalta eheyttävä lukukokemus. Kenellekään kirja ei ole mitään kevyttä iltalukemistoa. Toisaalta ei Ruumis/huoneet tekstinä mikään raskas teos ole: siinä on sujuvuutta ja sopivasti suvantokohtia, että lukeminen etenee mukavasti, eikä teos ole liiallista kärsimyksessä vellomista.
Ruumis/huoneet herättää minussa sitä voimatonta raivoa, jota yleensäkin koen tällaista naisten kokemaa väkivaltaa käsitteleviä kirjoja lukiessani. Toivon, että miehetkin lukisivat tämän kirjan. Hast kuvaa hyvin sitä uhrin sisäistä ääntä, joka osaltaan vaikeuttaa seksuaalisen väkivallan uhrien hakeutumista avun pariin. Ulkopuolisten – etenkin miesten – on kovin helppoa syyllistää uhria ja kysellä kaikenlaista jonninjoutavaa. Tässä on tarjolla mainio paikka saada parempaa ymmärrystä siitä, millainen seksuaalisen väkivallan uhrin osa voi olla.
Vaikuttava kirja, siis, ja Ruumis/huoneet nousee kyllä vuoden vaikuttavimpien lukukokemusten listalla korkealle. Se ei ole monessakaan mielessä kaukana toisesta tänä vuonna ilmestyneestä traumoja käsitelleestä kirjasta. Yhteiset lähteet ja lapsen kokemukseen keskittyminen tuo Iida Rauman upean Hävitys-romaanin lähelle Ruumis/huoneita. Kumpikin onkin erinomainen teos ja kirkkaasti vuoden parhaita kotimaisia romaaneja.
