Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tekniikan maailmat vie mielen (ja hakutulokset) perinteisen miestenlehden pariin. Unohdetaan ne autot nyt, mutta tekniikan parissa toki ollaan. Minun käsiini tämä sattui Tanssiva karhu -projektini myötä, teos voitti palkinnon vuonna 2015.
Teoksen ensimmäinen kokonaisuus, yhdeksänosainen runoelma “Tekniikan maailmat”, luotaa toiston, asettelun ja hokemisen kautta ihmisen ja teknologian suhdetta. Puhelimet, ystävyys sosiaalisessa mediassa, kuolema ja elämä. “Minä rakastan sinua”, “aion käyttää sinuun tekniikkaa”, runot toistelevat.
Ihan helppoa runoutta tämä ei ole. Eino Santanen (s. 1975) on jonkinasteinen avantgardisti ja kirjoittaa konkreettista runoutta, siis sellaista, jossa typografinen asettelu on keskeisessä osassa. Ihan kuvarunoudesta ei kuitenkaan ole puhe, mutta runojen rytmi ja luonne on silti riippuvaista niiden asettelusta sivulle, eikä pelkkä teksti riitä ihan avaamaan kaikkea.
Ensimmäinen kokonaisuus jättää minut kuitenkin vähän kylmäksi, Santasen kulmikkaasta tekniikasta on vaikea saada otetta. Toinen osa, “Suomen itsenäisyyden 98-vuotisjuhlavuoden nyky- ja etukäteinen tulevaisuusjuhlarahasarja”, sen sijaan on aivan erinomaisen kiinnostava. Sekin on konkreettista: Santanen on naputellut runot kirjoituskoneella 20 euron seteleihin, jotka runokokoelman kanttakin koristavat.
Nämä seteleille kirjoitetut runot ovat erittäin kiehtovia ja mielenkiintoisia, sekä sisältönsä että siihen kiinteästi kytköksissä olevan median kanssa. Keskustelu sanojen ja niiden alustana olevan rahan kanssa tuo syvyyttä teksteille. Santanen avaa aihetta vielä taustoittavan tekstin kautta.
Kolmas kokonaisuus “Edustaja” etenee ikävuosittain yhdestä kahdeksaantoista ja vähän yli. Teksteissä esiintyy monenlaista edustamista ja edustajaa; “kuusivuotiaana jouduin kouluun kuusivuotiaana / itse itseäni edustamaan”, “vapauden edustaja oli pala Saksassa myyntiin asetettua betonia”. Vuosien edetessä perinteisempi runomuoto hajoaa enemmän ja enemmän, kunnes kirjaimia edustavat pelkät tyhjät ruudut.
Lopuksi saadaan vielä viehättävä rakkausruno “Vaikka olisin minä”. Pienimuotoista kielen hajoittamista sekin saa edustaa. Kaikkiaan Tekniikan maailmat on minun makuuni liian avantgardistinen, kokeileva ja omituinen. Olen sillä tavalla vähän tylsä. Setelirunous kuitenkin miellytti siinä määrin, että jo niiden takia suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän teokseen.
