Sonny Liew: The Art of Charlie Chan Hock Chye

Osta kirja itsellesi

Vuonna 2017 kolme Eisner-palkintoa voittanut The Art of Charlie Chan Hock Chye on sen verran poikkeuksellinen tapaus, että sarjakuvan luettuani mietin, että jestas, osaanko arvostella koko teosta laisinkaan. Erikoisen sarjakuvasta tekee nimittäin paitsi se, miten monella eri tasolla tarinaa kerrotaan, niin myös se, kuinka monella eri tyylillä sarjakuva on piiretty. Tässä tapauksessa voidaan puhua todellakin sarjakuvista itse sarjakuvassa.

Tarina alkaa sarjakuvan nimihenkilön Charlie Chan Hock Chyen haastattelusta, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin Singaporen kuuluisin sarjakuvataiteilija (ja joka ei siis ole todellinen henkilö). Tämän 70-vuotiaan grand old manin vuosikymmeniä pitkään uraan mahtuu tietysti kaikenlaista, oikeastaan taiteilijan elämä tavalla tai toisella heijastelee koko Singaporen valtavaa yhteiskunnallista kehitystä.

Tarinassa siis seurataan nykypäivää, jossa haastattelu tapahtuu, menneisyyttä, josta Charlie kertoo ja välillä dokumentaristi kertoo lukijalle Charlien elämän ja taiteen käännekohdista niin kuin dokumenteissa tavataan tehdä. Tämän lisäksi sarjakuvassa on katkelmia ja luonnoksia lukuisista Charlien tekemistä sarjakuvista ja niitähän löytyy vuosien varrelta kaikennäköisiä. Charlie on elämänsä aikana kokeillut muiden muassa Aasiassa niin suosittua jättirobotti -genreä, supersankari-sarjakuvaa, strippejä, sci-fi eeposta ja herttaista mutta epäilyttävän poliittista eläinsarjakuvaa. Sarjakuvien visuaalinen tyyli vaihtelee paljon paitsi genren mukaan niin myös sen mukaan, millä vuosikymmenellä sarjakuva on tehty. Olennaisinta näissä sarjakuvakatkelmissa on kuitenkin se, miten ne heijastelevat Singaporen silloisia poliittisia oloja; sarjakuvat ottavat inspiraationsa ajankohtaisista tapahtumista ja myös kommentoivat niitä terävästi.

Kuvitteellisen sarjakuvataiteilijan elämäntarinan ja sarjakuvien kautta lukija saa siis omalaatuisen näköalapaikan koko Singaporen historiaan, ja tämä jo itsessään olisi varsin vaikuttava saavutus, mutta sarjakuva menee sitäkin syvemmälle. Sarjakuvan mittaan käy nimittäin ilmi, että sekä Charlien elämä että Singaporen suuri taloudellinen tuhkimotarina eivät ehkä olekaan sellaisia menestystarinoita kuin voisi ensin kuvitella.

Singapore on saavuttanut suuren vaurauden, mutta kovalla poliittisella hinnalla. Lehdistön vapautta ei käytännössä ole ja toisinajattelijat voivat päätyä vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Yleisön passiivisuus, vai pitäisikö sanoa ”käytännöllisyys”, pitää huolen siitä, että Singaporen virallinen historia pysyy mukavan sisäsiistinä, eikä turhia kysymyksiä kysellä. Charlien elämäntarina on tavallaan vastareaktio tähän Singaporen kehitykseen; hän on pyrkinyt elämässään täysin toiseenlaiseen ratkaisuun. Hän on se taiteilijan arkkityyppi, joka ilman muuta kieltäytyy tekemästä kompromisseja ja noudattaa omaa taiteellista näkemystään ja panostaan yhteiskunnalliseen kritiikkiin hinnasta välittämättä. Charlien maksama hinta tästä kaikesta ei kuitenkaan ole yhteiskunnan tuomio ja vaino, vaan yhdentekevyys.

Charlie voi olla Singaporen suurin sarjakuvataiteilija, mutta kuka nyt edes lukee sarjakuvia, saati tienaa niillä. Charlien tinkimätön moraali ja loputon uurastus ei johda mihinkään. Eräässä puhuttelevassa kohdassa hän päättää vanhoilla päivillään matkustaa San Diegon Comic Coniin tapaamaan muita sarjakuvataiteilijoita ja tutustumaan suurempiin sarjakuvamarkkinoihin, mutta joutuu toteamaan, että edes täältä vertaistensa joukosta hän ei löydä omaa heimoaan. Kannattiko Charlien edes noudattaa omaa visiotaan, vai olisiko hänen sittenkin pitänyt valita Singaporen tie ja olla vain ”käytännöllinen”? Entäpä Singapore sitten, mitä jos se olisi valinnut aikanaan toisen, vapaamman tien, olisiko sen nykyisyys parempi vai huonompi kuin mitä se on tänä päivänä?

Sarjakuvan loppupuoli varsinkin iski itseeni todella lujaa. Miten pitkälle tinkimättömyys ja moraaliset valinnat kantavat, jos ketään ei kiinnosta, ja kyseisillä valinnoilla lähinnä tekee hallaa itselleen. Voiko taiteella edes vaikuttaa? Sonny Liewin pohdinnat taiteen ja sarjakuva-alan merkityksestä ja mielekkyydestä kuulostavat kovin tutulta ja onpa suosikkini Noah van Sciver myös pohtinut sarjakuvamuistelmassaan samoja teemoja. Epäilemättä nämä mietteet pohjautuvat vahvasti Liewin henkilökohtaisiin kokemuksiin, onhan hän Charlien kengissä ollessaan tämän hetken tunnetuin singaporelainen sarjakuvantekijä.

Sarjakuvana The Art of Charlie Chan Hock Chye on käsittämättömän kunnianhimoinen, en yhtään ihmettele, että teos on niin laajalti kiitelty. Sarjakuvassa käsitellään poliittista historiaa, käytetään lukuisia erilaisia kerronnallisia keinoja sekä yhdistellään erilaisia visuaalisia tyylejä, samalla jollakin ihmeen keinolla pitäen koko tarinan kasassa. Jos Charlien tarina onkin sarjakuvien ystäville hieman haikea, niin The Art of Charlie Chan Hock Chye näyttää kyllä, miten monipuolista sarjakuvan kerronta parhaimmillaan voi olla, samalla toivon mukaan osoittaen, miten kirkas tulevaisuus tällä kerrontamuodolla on edessään. Aivan mieletön teos, suosittelen!

Charlien satiirinen strippi liittyy Singaporen 1980-luvun politiikkaan, jossa matalasti kouluttautuneita äitejä kannustettiin sterilisaatioon.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...