Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Cormac McCarthyn The Road, suomeksi Tie, on päässyt asemaan, jossa sitä voi pitää jopa modernina klassikkona. Kirja julkaistiin vuonna 2006, ja se voitti seuraavana vuonna kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon Vuonna 2009 siitä tehtiin myös erittäin onnistunut elokuvasovitus, jossa pääroolia näytteli Viggo Mortensen. Nyt on sarjakuvasovituksen vuoro, ja aikamoiset odotukset on Manu Larcenetilla täytettävänä, olkoonkin, että mies on ranskalaisen sarjakuvan veteraaneja.
Heille, joille tarina ei ole ennestään tuttu, Tie kertoo post-apokalyptisen kertomuksen isän ja pojan matkasta tuhoutuneessa maailmassa, jossa harvoista resursseista kamppailee yhä harvemmaksi käyvä joukko ihmisiä. Missään vaiheessa ei kerrota mitä maailmalle on tarkalleen ottaen tapahtunut, mutta ydinsodan tai asteroidi-iskun jälkeinen ydintalvi tuntuu realistiselta vaihtoehdolta. Larcenetin tulkinta on romaanille äärimmäisen uskollinen, joten siinä mielessä sarjakuvassa ei tule yllätyksiä vastaan. Se, miten tarkasti Larcenet tavoittaa tarinan synkkyyden, tunnelman ja kerronnan minimalistisuuden sen sijaan yllättää. Mitäpä sitä tämän enempää jännityksessä pidättelemään, sarjakuva on nerokas.
Tarinassa ei periaatteessa tapahdu paljon, ja jollekin sarjakuvantekijälle tämä voisi olla haaste. Larcenetilla on kuitenkin kyky kuvata tilaa – sekä ulkoista että sisäistä – tavalla, joka tekee tarinasta hyvin intensiivisen. Laajat, autiot maisemat ja raunioituneet kaupungit luovat itsessään musertavan yksinäisyyden ja tuhon tunteen.
Larcenet tekee kiinnostavan ratkaisun ja piilottaa kahden päähenkilön kasvot enimmäkseen varjoihin. Sen sijaan, että ratkaisu vieraannuttaisi lukijan hahmoista, se onnistuu korostamaan sarjakuvan ahdistavaa tunnelmaa. Kun on paha paikka, Larcenet ei kuvaa pelkoa isän tai pojan kasvoilla, hän kuvaa isän nyrkkiä puristumassa aseen ympärille, jossa on jäljellä täsmälleen kaksi luotia, yksi hänelle ja yksi pojalle. Kuvituksen tunnelmallisuutta lisää rakeisuus; tuhkan peitossa oleva kylmä ja eloton maailma tulee melkein lukijan iholle. Värimaailmaltaan sarjakuva on hyvin riisuttu, mutta muutamassa kohdassa käytetään punaista väriä tehokeinona, joka onnistuu tekemään maailmanlopun maailmasta jo todella painajaismaisen.
Larcenet on siitä kiinnostava tekijä, että hän on tyylillisesti uskomattoman monipuoleinen. Arjen draamasta kertovat Pieniä voittoja ja Maallemuuttajat edustavat perinteistä ranskalais-belgialaisen sarjakuvan puoliksi humoristista ja puoliksi realistista tyyliä, taiteellisempi Blast puolestaan hyödyntää rohkeaa tussitekniikkaa, joka välillä lähestyy melkein abstraktia ilmaisua. The Road onkin sitten ihan omanlaisensa eläin, äärimmäisen yksityiskohtaista ja realistista jälkeä, joka peittyy upeasti varjojen maailmaan.
On tylsää, kun arvosteluun ei keksi oikeastaan mitään kritisoitavaa, mutta The Road todellakin on aika lailla täydellinen adaptaatio. Ihan herkimmille lukijoille tarina tuskin iskee, mutta muille en voi muuta kuin suositella, upea teos!
