Connie Willis: Tuomiopäivän kirja

Tuomiopäivän kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aikamatkailu tekee historiantutkimukselle saman kuin Indiana Jones arkeologialle: karistaa pölyt, panee professoreihin liikettä ja vaatii opiskelijoilta vähän uudenlaista taitoarsenaalia.

Vuonna 2054 aikamatkailusta on tullut aika tavallinen historiantutkimuksen metodi. Mitä kauemmas menneisyyteen tutkijoita lähetetään, sitä arvaamattomammiksi siirtojen olosuhteet kuitenkin käyvät. Siksi ketään ei ole vielä uskallettu lähettää keskiaikaan. Kun Oxfordin yliopiston aikasiirroista vastaava henkilö lähtee lomalle, hänen sijaisensa näkee tilaisuutensa tehdä historiaa tulleen. Innokas opiskelija lähetetään keskiaikaan ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa.

Maailmassa on kuitenkin muitakin vaaroja kuin aikasiirtimen tähtäyksessä tapahtuvat heitot. Seitsemänsadan vuoden takaisessa maailmassa selviytymiseen onkin yllättävän vaikeaa varautua, varsinkin, kun valmistelut on tehty kiireellä.

Keskiajan kuvaus on niin täynnä ihania likaisia yksityiskohtia, että lukijana uskon sen olevan totta, todempaa kuin Oxfordin tutkijoiden tekemät päätelmät. Kirja saa myös ajattelemaan, miten hajanaisia ja epämääräisiä johtolankoja ja todisteita meille jää menneisyydestä yhdisteltäviksi – ja mikä kaikki katoaa yhdessä henkäyksessä, jättämättä jälkeäkään.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...