Hanna Morre: Tuonen tahto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kustannustoimittajana, Osuuskumman aktiivina ja novellistina tutuksi tullut Hanna Morre on julkaissut esikoisteoksensa. Tuonen tahto tarjoilee vanhempien peruspainajaisen: kirjan tapahtumat saavat alkunsa siitä, kun Tytin ja Timon tytär Aino jää rattijuopon ajaman auton alle ja menehtyy.

Kuinka lapsen kuolemasta voi selvitä? Tytti ja Timo ovat hyvin erilaisia ihmisiä – Timo reipashenkinen ja suoraviivainen myyntimies, Tytti herkempi taiteilija – ja niinpä he reagoivat lapsen kuolemaan hyvin eri tavoin. Syytökset lentelevät puolin ja toisin, kun vanhemmat yrittävät selvitä menetyksestä ja syyllisyydentunteistaan.

Kummallakin on omat tapansa selviytyä. Tytti kääntyy kohti luontoa ja metsänpeitosta kuiskuttelevien äänten pariin. Tarina kääntyy kohti yliluonnollista ja suomalaista mytologiaa – vaan onhan nämä nimetkin jo ladattu täyteen merkityksiä, perheen sukunimikin on Lemponen.

Tuonen tahto on hurja kuvaus vanhempien epätoivosta ja syyllisyydestä. Sivumäärältään lyhyt romaani on tiivis, eikä sisällä turhaa tyhjäkäyntiä. Hieno esikoinen, kyllä tältä pohjalta jää odottelemaan mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tulee.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...