Reetta Meriläinen: Tytön tie

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Napsahtipa kirja somasti kohdilleen kun napsahti saman ikäisen käteen ja tajuntaan. Reetta Meriläinen, 1950 syntynyt Polvijärven tyttö, HS:n ensimmäinen naispäätoimittaja, tuore eläkeläinen, käy läpi elämänkaarensa, joka ei lähellekään horisonttiin ole vielä katoamassa. Ainakin mitä lämpöinen kynänjälki eli tietokoneen naputtelu todistaa.

Ensimmäinen havainto: Kirjapaja kustantajana.

Siis ei mitään raflaavaa odotettavissa. Eikä olekaan, vaan on säädyllistä ja empaattista kerrontaa, siitä huolimatta missä kaikissa koukeroissa ja liemissä tyttöä on pyöritelty.

Meriläisen kohdalla, kuten päätoimittajien yleensä, voi sanoa että ei niin suurta vaikuttajaa, etteikö hän olisi juttusille päässyt ja paikalla ollut. Kaikki piirit ja kermat on käyty ja maisteltu. Lopputuloksena: ei siellä sen kummempaa niissä ”kalustetuissa olohuoneissa” kuin pohjoiskarjalaisissa mökkeröissä. Sivistystä kyllä, mutta sydämensivistystä ei sen enempää.

Seiso siinä jonossa ”kutsuttujen” kanssa presidenttiparia kättelemään itsenäisyyspäivänä, audienssilla ties kenen mahtavan luona, niin mitään ei mahda tunteelleen, ettei näissä riennoissa ja karkeloissa sisälle ole päässyt tahi kotonaan ole.

”Miltä tuntuu vai tuntuuko miltään? Kyllä tuntuu, mutta tuntuu ulkopuoliselta. Tie Polvijärven Hovimäeltä linnanjuhliin on niin pitkä, että sisäpuolisuuden kehittyminen tarvinnee muutaman sukupolven.”

Mutta ai että ne lapsuuden ajat! Niissä ollaan kotona ja läsnä kaikkine kommervenkkeineen ja kotkotuksineen, leikkeineen ja liikuntoineen, koulunkäynteineen ja kiusoineen. Lukijakin on: totta se tyttö puhuu! Tuollaista hevosen puomia joulukirkkomatkalla, just noita Lauantain toivottuja, Suurta Lääkärinkirjaa, Risto Roopenpoikaa, Veikko Kankkosta, Kalevi Hämäläistä. Nehän alkavat elää, herranen aika!

Eipä silti: ylen mielenkiitoista on seurata median murrosta eli netin työntymistä Hesariin ja Hesarin yksinvaltiuden murenemista kaiken suuna ja päänä. Mutta oli naispäätoimittaja siihenkin valmistautunut jo ennen toimituksen ukonköriläitä, jotka kutsuivat esimiesnaistaan verkkouskovaiseksi. Reetta piti nimityksestä, koska oli täysin vakuuttunut että median tulevaisuus on verkossa. Moni ei. Ulkopuolisista puhumattakaan, kuten siitä epäuskoisesta toimitusjohtajasta, joka jossain tilaisuudessa tuli nykäisemään hihasta ja käytiin lyhyt dialogi malliin:

TJ: ”Uskotko sinä ihan oikeasti tuohon verkkojuttuun?”  RM: ”Kyllä minä uskon, ehkä sinunkin pitäisi.”

Viimeinen havainto: Mainio kirja.

 

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *