Orhan Pamuk: Valkoinen linna

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Olin joutunut eroon todellisesta minästäni ja katselin itseäni ulkoa päin, aivan kuin niissä painajaisunissa, joita olin usein nähnyt. En edes halunnut tietää, kuka oli tämä toinen ihminen, jonka sisäpuolella itse olin, ja katsellessani pelokkaana, kun oma minäni kulki ohitseni minua tuntematta, halusin vain liittyä häneen uudelleen niin pian kuin suinkin.”

Ensimmäinen Orhan Pamuk -kokemukseni toi eteeni nuoren miehen; hänen sanalla sanoen hullun rakkautensa, jonka pakkomielteisyys oli raadella hänet palasiksi ja siinä sivussa määräsi hänen elämästään, teki valinnat hänen puolestaan, seitsemän vuoden ajan. Nyt käsillä oleva toinen kosketukseni Pamukiin johdattaa minut jälleen maailmaan, jossa ihmismieli ajetaan nurkkaan, sidotaan solmuun oman itsensä kanssa. Tällä kertaa kyse on vuosikymmenistä, miltei kokonaisesta ihmiselämästä.

Valkoinen linna on 1600-luvun Istanbuliin sijoittuva kaksoisolentotarina. Nuori italialainen oppinut joutuu turkkilaisten merirosvojen vangiksi. Tämä uskonsa puolesta kuolemaan valmis kristitty myydään viime hetkellä orjaksi istanbulilaiselle tiedemiehelle, Hocalle. Tiedemiehen nähdessään hänet valtaa kauhu: ”Yhdennäköisyys minun ja huoneeseen tulleen miehen välillä oli uskomaton! Tuohan olen minä… niin minä näet ajattelin sillä hetkellä kun hänet ensi kerran näin.”

Tämä kirja kertoo siitä, miten todeksi tuo ajatus kääntyykään. Se kertoo näiden kaksoisolentojen yhteisestä elämästä. Siitä, miten italialainen opetti Hocalle astrologiaa ja astronomiaa sekä lääketiedettä ja tekniikkaa, miten Hoca niitti mainetta ja kunniaa kaltoinkohdellen alati opettajaansa, miten Hocasta tehtiin sulttaanin hoviastrologi, italialaisesta syyllinen ja pahantekijä. Lopulta italialaisen taustavaikutus Hocaan selviää sulttaanille ja he saavat yhteisen tehtävän, vihollisen Valkoisen linnan kukistavan sotakoneen rakennuksen. Seuraa epäonnistuminen, jonka jälkeen elämä ei voi jatkua enää entisellään.

Teos on kuitenkin huomattavasti edellä kuvattua kehyskertomustaan psykologisempi. Mielestäni se kuvaa ihmiskokeen tai oikeammin identiteettivarkauden, joka on mahdollista saada aikaan vain vuosikymmenien väsytystyöllä. Ikävä muuttuu muistoiksi, omat pelot siirtyvät toisen peloiksi, toinen tulee sinuksi. Lopulta lause ”Minä olen minä.” on vain ketju päättömiä sanoja, mieletön.

Kerran Hoca kysyy italialaiselta, mitä hän tekisi Hocan paikalla. Kirjoittaisin tarinan hänen seikkailuistaan, italialainen vastaa. Ja niin; tämän kirjan muisteloitsija, sen minäkertoja, on Hoca, joka on entiseltä elämältään kirjan todellinen minä eli italialainen kerran Venetsiassa kohtalokkain seurauksin laivaan noussut oppinut. Vai onko?

Ensimmäiseen Pamuk -kokemukseeni palatakseni haluan mainita, että rakkauden riivaama nuori mies ei ollut onneton, pikemminkin päin vastoin. Mitä tarinaan kaksoisolennoista tulee, jätän kysymyksen onnellisuudesta lukijan itsensä vastattavaksi. Evliya Celebin, 1600-luvulla eläneen kuuluisan Matkakirjan tekijän sanoin: ”Meidän tulee etsiä outoa ja yllättävää maailmasta, ei omasta itsestämme! Itsetutkiskelu, oman itsemme pitkä ja harras pohtiminen, tekee meidät vain onnettomiksi. Juuri tästä syystä sankarit eivät koskaan kestä omana itsenään olemista, juuri tästä syystä he haluavat aina olla joku muu.”

Luettuani kirjan tunsin itseni tyhmäksi. Olin puulla päähän lyöty, en tiennyt enää kumpi oli kumpi. Mutta sitten koin helpotuksen; ei tiennyt eräs toinenkaan. Ja hänen nimensä on sentään Orhan Pamuk.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *