Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runoilija Runeberg on nelissäkymmenissä, hänen ihailijansa Emilie Björkstén kaksissakymmenissä, kun intohimo kuljettaa kumpaakin tulisesti.
Fredrika hyväksyy miehensä hypyt: niitähän tulee ja menee. Ohimeneviä ovat. Mutta nyt on toisin. Jotain vakavampaa ja pysyvämpää. Silti vaimo ei hätkähdä, koska tietää olevansa vahvoilla. Päinvastoin: Fredrikasta ja Emiliestä tulee sydänystävät; molemmat avautuvat toisilleen perusjuuriaan myöten.
Emilie pyrkii irti, maineensa ja synnintuntonsa takia, intiimin intohimoisesta suutelosuhteesta Johan Ludvigiin, mutta vaikeaa se monen vuoden jälkeen on, eikä kokonaan onnistu koskaan, vaan runoilijan halvaantumisvuosinakin hän käy Runebergeillä – ei vain kylässä vaan myös olemassa.
Pyristely irti maankuulusta miehestä ei onnistu senkään takia, että kansallisrunoilija itse vaatii suhteen pysyvän, koska Emilie on hänen ’aamu- ja iltarukouksensa – – – hänen ajatuksissaan aamuin ja illoin ja siinä välillä usein päivänkin kuluessa’.
”Et milloinkaan sinä ole rakastanut minua niin paljon kuin minä sinua.”
Noin sanoi runoilija Emilielle. Emilie hämmästyi, sillä hänhän oli yltä päältä, jok’ainoalta solultaan Runebergiin rakastunut, kuten vakuutumme hänen päiväkirjaansa lukiessamme.
Esipuheessa Runebergin elämäkerran kirjoittaja Werner Söderhjelm ihmettelee miten vähän J. L. on kosketellut tuotannossaan tuota hänen elämäänsä perusteellisesti ja syvästi vaikuttanutta suhdetta, tosin huomauttaa myös: ’ylipäänsä hänen runoutensa liikkuu kokonaan hänen persoonallisten elämystensä ulkopuolella’.
No, Emilien kirjoituspa ei liiku ulkopuolella juuri lainkaan vaan suhteen kiemuroissa erittäin intensiivisesti, niin kuin päiväkirjoissa tapana on. Harmi vain, että Berta Edelfelt, jonka suvun haltuun nuo ’muistelmat’ jäivät, ei niitä kaikkia näytä, vaan työntyy tulkitsemaan omilla näkemyksillään julki olevia ja julki tulemattomia kohtia.
Niin tai näin: kiinnostavaa luettavaa ja osaltaan vahvistaa sitä kansallisrunoilijamme luonnetta ja olemusta, joka meille jälkipolville on jäänyt. Viehättävää lukemista sanan syvimmässä merkityksessä. Sielukasta. Sensuelliakin.