Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Vänrikki Stålin tarinat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oi maamme, maamme, synnyinmaa,
soi, sana kaunoinen!
Ei taivaan alla kukkulaa,
ei laaksoa, ei rantaakaan
niin armasta kuin pohjoinen
maa on tää isien.

Hetkonen – mistäs lähtien Maamme-laulu on noin alkanut? Vuodesta 2007, sillä silloin ilmestyi ensimmäinen osa Juhani Lindholmin uudesta Vänrikki Stålin tarinat -suomennoksesta. Nyt käsillä oleva vuoden 2017 painos yhdistää molemmat osat samoihin kansiin tarkastettuna suomennoksena.

Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) kansallisromanttinen runoelma kuvaa Suomen sotaa 1808–1809, jonka seurauksena Suomesta eli Ruotsin itäisistä lääneistä tuli osa Venäjää. Runeberg kirjoitti sodasta runoelman, jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1848 ja jälkimmäinen 1860. Suomeksi teos ilmestyi kokonaisena ensimmäistä kertaa 1877 ja erityiseen maineeseen se nousi viidennen painoksensa myötä vuonna 1889. Tämä Paavo Cajanderin suomennos (vaikka Cajander ei sitä todellakaan yksin suomentanut) teki teoksesta suomenkielisen väestön keskuudessa kestoklassikon. Otto Manninen teki uuden suomennoksen, joka ilmestyi 1902–1909, mutta se ei saavuttanut suurta suosiota.

Juhani Lindholm on ottanut linjakseen suomentaa Runebergin runot luontevaksi, luettavaksi suomeksi, jossa alkuperäisen tekstin kansanlaulunomaisuus säilyy. Tämä on tarkoittanut muun muassa Runebergin jambimitan kääntymisessä monessa runossa trokeeksi. Maamme on sentään saanut pitää tutun jambinsa. Tämä on suomeksi luonteva vaihdos: jambi vaatii säkeen alkuun painottoman tavun, mikä on suomeksi vaikeaa ja vaatii vieraannuttavaa temppuilua. Painokkaalla tavulla alkava trokee sointuu suomeksi paremmin.

Suomennoksesta ei siis pahaa sanaa. On hauskaa bongailla näitä lukematta tuttuja säkeitä uusina suomennoksina. ”Mikäs siinä, enpä kiellä, / olinhan myös itse siellä.”, ”Ne perkeleet ei päästä saa tuon sillan herroiksi!” tai ”Olen tässä, tehkää tehtävänne, / vaan mua vanhempi tää laki meidän / jälkeeni jää tänne.” Porilaisten marssikin on saanut komean suomennoksen, joka luonnollisesti on laulettavissa.

Isäin uhrit muistetaan,
niin Puolasta ja Narvasta kuin Leipzigistä, Lützenistä,
vaan ei Suomi kuollutkaan,
voi täällä veri vihollisten peittää maan.

Melkoisen sotilaallista paatosta tämä Runebergin runoelma enimmäkseen on. Paljon ylistetään sankarikuolemaa, koska mikäpä olisi kauniimpaa kuin kuolla isänmaansa puolesta! Vaan mikä on se isänmaa? Kuten Lindholm jälkisanoissaan toteaa, Runebergin runoista voi saada käsityksen Venäjää vastaan taistelevasta Suomen armeijasta, joka Suomen lipun alla käy taistoon. Tämähän ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan ruotsalaisethan tässä sotivat, olkoonkin että sotatantereena on alue, josta sittemmin tuli Suomi.

Selvää onkin, että vaikka runoelman sivuilla käydään todellisilla taistelutantereilla ja kohdataan runsas joukko historiallisia henkilöitä, Runeberg on silti kirjoittanut sotahistoriallisen dokumentin sijasta kansallishenkeä ja isänmaallisuutta lietsovan teoksen. Sen tärkeämpi konteksti on 1840-luvulla kuin vuosisadan alussa, olkoonkin että jälkeenpäin Vänrikki Stålia on luettu kenties totuuspohjaisempana kuin se on, tai ainakin se on vaikuttanut käsityksiin sodasta. Ja vaikuttanuthan tämä on: harvaa kirjaa on Suomen kouluissa niin paljon luettu kuin Vänrikki Stålin tarinoita. Vasta talvisodan jälkeen teoksen merkitys alkoi hiipua, sanoo Wikipedia.

1800-luvun puolella teos oli tärkein poliittinen runoteos, kirjoittaa Johan Wrede Suomen kirjallisuushistoriassa. Teoksessa pelastettiin kansallinen kunnia, sillä hävitty sota saadaan siinä näyttämään ruotsalaisen sotajohdon syyltä ja suomalaisten sotilaiden toimineen etevästi ja tappiossaankin ”korkeamman, historian ennalta määräämän sankarillisen päämäärän täyttävinä”. Teos sementoi Runebergin aseman kansallisrunoilijana.

Kannattaako Vänrikki Stålia sitten lukea enää 2020-luvulla? Henkilökohtaisesti se ei edusta sitä, mitä kirjallisuudelta tai runoudelta kaipaan. Luin kyllä kannesta kanteen, kun piti, mutta kirjallisilta arvoiltaan teos on makuuni tympeä kaikessa sankarikuolemafetisoinnissaan. Runoelman historiallista merkitystä ei kuitenkaan voi kiistää ja siksi voin nähdä, miksi joku tähän haluaisi tarttua vielä tänä päivänä. Jos ei Vänrikki Stålia enää kouluissa luetakaan, siihen runsaasti viittailevaa Tuntematonta sotilasta kyllä luetaan.

Jos siis mieli tekee nähdä, mitä aiemmat sukupolvet on kansakoulussa pakotettu lukemaan eikä nimenomaan hakemalla hae yli sadan vuoden takaista lukuelämystä, voin kyllä suositella tätä Juhani Lindholmin suomennosta: modernimpi kieli tekee lukukokemuksesta sujuvamman ja Lindholmin jälkikirjoitus tarjoaa samoihin kansiin asiaankuuluvaa taustoitusta ja kontekstia, ettei sitäkään tarvitse lähteä hakemaan muualta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...