Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen joskus lomamatkalla kuullut, että kreetalaiset pitävät itseään ensin kreetalaisina, sitten vasta kreikkalaisina. Tätä kansallismielisyyttä havainnollistaa Vapaus tai kuolema, joka kuvaa elämää Kreetalla 1800-luvun lopulla, turkkilaisten vallan alla. 1800-luvulla kreetalaiset kapinoivat turkkilaisia hallitsijoitaan vastaan moneen kertaan. Tässä kirjassa kerrotaan taas yhdestä kansannoususta.
Kirjan henkilökaartista löytyy monia tulisia kreetalaisia, pahimpana tuittupäänä kapteeni Mikalis. Vastapainona on turkkilainen Nuri bei, joka on vannonut veriveljen valan Mikaliksen kanssa. Bei pyytää Mikalista hillitsemään veljeään Manusakasta, joka pilkkasi turkkilaisia kantamalla aasin selässään moskeijaan rukoilemaan. Mikalis suostuu, vastahakoisesti, vaikka tietääkin Manusakakselle puhumisen turhaksi.
Kristittyjen kreikkalaisten ja islaminuskoisten turkkilaisten välillä räiskyy jännitettä, joka on vaarassa räjähtää veriteoiksi ja avoimeksi kapinaksi hetkenä minä hyvänsä. Manusakaksen provokaatio ei jää kostamatta, ja koston kierre on valmis. Sekä turkkilaiset että kreetalaiset ovat kunniantuntoista väkeä, jotka suhtautuvat asioihin intohimolla, jota tällaisen laimean suomalaisen on vaikea ymmärtää. Veriteoilta ei vältytä ja ennen kirjan loppua levottomuudet puhkeavat avoimeksi kapinaksi ja vapaussodaksi, jonka tunnuslauseena kaikuu “Vapaus tai kuolema!”
Kazantzakis kuvaa kreetalaista luonnetta hienosti, samoin Kreetan kauneutta. Päähenkilöiden isänmaallista suhtautumista kotimaahansa on helppo ymmärtää. Vapaus tai kuolema on hieno kirja.
Ja todellakin. Jos haukka olisi sattunut lentämään saaren yli, kun aurinko paistoi keskitaivaalta, se olisi iloinnut Kreetan ihanuudesta – miten kauniisti sen auringonpaahtamat kalliot kohosivatkaan korkealle lyövistä tyrskyistä, miten välkkyivätkään rannat, milloin hiekan valkeaksi hankaamina, milloin jyrkästi taivaaseen kohoavina, veripunaisina! Miten viehkeitä kyliä, taloja, luostareita, autiokirkkoja, jotka välkkyivät luotojen väliin piiloutuneina tai syvään maahan painautuneina. Miten ihastuttavia olivatkaan nuo kolme turkkilaisten sorrossa huokaavaa kaupunkia venetsialaisine muureineen ja moskeijoiksi muutettuine kirkkoineen – Kania, Retimno, Megalokastro.
