David Nicholls: Varamies

Varamies

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Stephen C. McQueen (ei sukua) on aivan mahtava näyttelemään – esimerkiksi kuolleita. Kuitenkin näyttelijän urasta voisi toivoa hieman hohdokkaampaa. Stephen elää ja hengittää näyttelemistä varten, mutta miksei kaikki ole kuin elokuvien kohtauksista?

Josh Harper on kaikki mitä Stephen haluaa olla: maailman kahdeksitoista seksikkäin mies, menestyvä näyttelijä ja upean naisen aviomies. Stephen on vain Joshin varamies näytelmässä ja ystävä hänen vaimonsa kanssa. On aika olla oman elämänsä pääosassa – kaikki olkoon sallittua rakkaudessa ja esiintymislavalla.

David Nichollsin tyyli on kepeän ironista ryyditettynä noloilla tilanteilla. Vaikka myötähäpeä saa välillä vallan, on Varamies viihdyttävän kepeää lukemista. Joillakin englantilaisilla kirjailijoilla on pakkomielle nuoruudesta ja kauneudesta, kuin mikään ei olisi tärkeämpää tai haluttavampaa. Aivan kuin menestyvien ja kauniiden kuuluisi kohdella ihmisiä huonosti ja vähemmän viehättävien täytyisi vain niellä se. Kirjan sanoma on kuitenkin se, että haaveita saa olla mutta niiden eteen pitää tehdä töitä. Elämää ei kuitenkaan ole käsikirjoitettu valmiiksi.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...