Väreistä mielenrauhaa : värityskirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Joitakin vuosia sitten aikuisten värittäminen kasvoi yhtäkkiä valtavaksi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Työpaikallani kirjakaupassa tuota tapausta ei tietenkään voinut olla huomaamatta: ensin kaikkien oli saatava värityskirja, sitten yhä paremmat työvälineet; laadukkaiden värikynien myynti kasvoi räjähdysmäisesti. Olisiko se ollut kesä 2015, kun kaikki yhtäkkiä värittivät.

Myös itse tartuin tuolloin tietysti syöttiin. Ostin värityskirjan ja kynätkin – väritinkin yhden kuvan. Innostukseni ei siis kantanut kovinkaan pitkälle. Joka tapauksessa lapsena olen ollut erittäin intohimoinen värittelijä ja taas tämän Väreistä mielenrauhaa -teoksen huomattuani teki mieleni hieman kokeilla.

Kirjan ideana on tarjota tekijälleen mahdollisuus saavuttaa tyyni olotila helpolla mielikuvaharjoituksella. ”Sulje silmät, hengitä pari kertaa syvään ja kuvittele väri, jonka koet erityisen rauhoittavaksi. – – Niihin [väreihin] keskittymällä voi lisätä henkistä hyvinvointiaan, laskea tai nostaa energiatasojaan ja ilmaista itseään.”

Perehtymättä sen tarkemmin kirjan aiheuttamiin henkisiin reaktioihin, voin suositella sitä värityksestä innostuville. Niille, jotka etsivät väreistä mielenrauhaa, mutta yhtä lailla niille, jotka värittävät ajankulukseen. Tämä voisi olla myös ihan hyvä lahjaidea. Tällä hetkellä vastaavanlaista väritysilmiötä ei taida olla syntymässä, mutta tällaiselle rauhalliselle tekemiselle lienee aina paikkansa.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...