Maaret Kallio: Voimana toivo

Voimana toivo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun voimavarat ovat vähissä, on mietittävä, keiden kanssa on toivorikkainta, turvallisinta ja kannateltua. Yksinäisyyden kokemus yhdistettynä toivottomuuteen voi olla tappava yhdistelmä. Herkillä ollessa ei tarvitse yhtään lisää arvostelua, tuomitsevuutta tai viisastelua. Silloin on ennen kaikkea hakeuduttava sitkeästi niiden seuraan, joiden olemuksesta välittyy toivo, läsnäolossa sietokyky ja ajatuksissa kannattelevuus.

Voimana toivo on kirja, jota monet varmasti toiveikkaana odottivat kun vuosi 2020 käynnistyi, sillä psykoterapeutti ja kolumnisti Maaret Kallio on ollut näkyvästi esillä julkisuudessa viime vuosina erityisesti Helsingin Sanomissa ilmestyvän kolumninsa kautta. Kukaan ei varmasti kuitenkaan nähnyt tulevaksi sitä, että toivolla on tänä keväänä koronaeristyksen jatkuttua toista kuukautta normaalista poikkeava merkitys, kun toivottomuus on niin näkyvästi läsnä yhteiskunnassa.

Kallio käy kirjassaan läpi toivon monet puolet kuuden t:n avulla. Hän aloittaa keskittymällä tavoitteisiin ja niiden merkitykseen toivoa vaalivassa elämässä, ja siitä kirja siirtyy tunteisiin ja niiden tunnistamiseen sekä hyväksymiseen. Tunteiden kautta Kallio siirtyy käsittelemään toimijuutta ja sen vahvistamista meidän jokaisen elämässä. Näiden kolmen teeman muodostama kirjan ensimmäinen puolisko on kevyesti ja kuvailevasti kirjoitettu, ja Kallio kuvailee toivoa uskomattoman monin erilaisin tavoin.

Kirjan toisen puolen teemat ovat astetta synkempiä ja niissä toivoa käsitellään myös epätoivon kautta. Toipuminen sisältää näkökulmia kriiseistä ja traumoista selviämiseen ja niiden selättämiseen, ja teeman Toiset kautta Kallio käy läpi sitä, kuinka meillä jokaisella on lupa yhteyteen toisen ihmisen kanssa ja tarve tulla kannatelluksi vaikeilla hetkillä. Kirjan päättävä luku Tarkoitus sitoo toivon osaksi arkea ja arjen tekoja Kallion omakohtaisten muistojen ja kohtaamisten avustamana.

Voimana toivo on kokonaisuus, josta löytyy ajattelemisen aiheita useimmille. Kirjan alun iloisen positiivinen ja toivoa korostava ote sopii hyvin toivosta jo ammentaville lukijoille ja jälkimmäisen puolen epätoivon kautta koukkaavat teemat ja toivon kuvailu puolestaan osuu niihin, joilla toivo ei ole päällimmäisenä mielessä omassa elämässä. Tässä ajassa tarvitaan toivoa ja tässä ajassa on toivoa, Voimana toivo auttaa meitä näkemään sen.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...