Ilkka Auer: Varjoissa vaeltaja

Varjoissa vaeltaja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nonna-tytön tarina alkoi Sysilouhien sukua -kirjasta. Nonna on päätynyt Hiidenkynnen Jäänoidan suojatiksi. Tällä kertaa tarina ei pyöri täysin Nonnan ympärillä: pohjoisessa Noridiumissa alkaa valtataistelu, kun Routahallin kuningas kuolee. Kuninkaan tytär Freya on nuori, eikä raavaiden sotaherrojen mielestä sovi valtaistuimelle.

Varsinkin julma Sysipään Ingolf vastustaa Freyan valtaa ja juonii vallankaappausta yhdessä Synkhallin pimeyden voimien kanssa. Nonna, joka on alkanut päästä käsiksi noitavoimiinsa, ystävystyy Freyan kanssa ja joutuu luonnollisesti tapahtumien keskipisteeseen ja pääsee sankariksi, halusi tai ei.

Siinä missä Sysilouhien sukua oli kiehtova maailma, jossa kuljetettiin melko tavanomaista tarinaa, tässä toisessa osassa on ehdottomasti kiinnostavampi juoni. Tarina pääsee kunnolla siivilleen. Takakansi sanoo Varjoissa vaeltajan olevan itsenäinen jatko-osa, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa, sen verran kiinteästi tarina edellisestä osasta jatkuu – Sysilouhien sukua kannattaa siis ehdottomasti lukea ennen tätä.

Juonen langat vedetään siististi pakettiin, eikä mitään selkeää juonikuviota jää varsinaisesti kesken, mutta Nonnan kohtalo ja maailman suuret linjat kiinnostavat yhä sen verran, että sarjan lukemista on ehdottomasti jatkettava.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...