Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Antoinea ahdistaa; takana on synkeä avioero, kolme teini-ikäistä nuorta, jotka ovat kaikki yhtä nyrpeitä sekä muutama mitäänsanomaton naissuhde. Antoine rakastaa edelleen vaimoaan syvästi ja näkee edessä vain harmaan, lohduttoman arjen sekä tyhjän tulevaisuuden. Jokin saa hänet miettimään lapsuutta ja aikaa perheen kesäparatiisissa.

Hän päättää viedä vanhapiikasisarensa Melanien suvun kesäpaikkaan, jossa he eivät ole käyneet vuosiin – eivät äitinsä kuoleman jälkeen, eivät 34 vuoteen. Maisemat ovat tuttuja, jännittävän suloisia ja muistot yhtä ihania. Vuorovesi ja sen ajoitus. Miten tärkeää ja salaperäistä, mutta niin vaarallista. Kuitenkin joku nostaa kummankin mieleen kysymyksiä menneisyydestä, mahdollisista perhesalaisuuksista ja salailusta.

Matka sinänsä ei ehkä tuota yllätyksiä, mutta jotakin tapahtuu paluumatkalla Pariisiin sisaren ajaessa ulos tieltä juuri tämän ollessa kertomassa äidistä ja vaietuista tapahtumista. Tarina keskittyy oikeastaan Antoinen ajatuksiin ja toimiin sillä aikaa, kun Melanie on sairaalassa. Miten veli selvittelee tapahtumia, menneisyyttä, omia ja sisarensa ajatuksia. Kysymykset ja epäilykset vaietuista perheasioista ja peitellyistä tapahtumista saavat selvityksenä. Helpottaako tämä kenenkään olemista ja elämistä, se jää oikeastaan nähtäväksi. Samalla Antoine käy läpi omaa avioliittoaan vielä uudelleen, suhdetta vaimoonsa ja tämän nykyiseen mieheen. Sekä elämä että kuolema tuntuvat saavan uuden merkityksen eikä rakkaus ole poissa, ehkä se on vain ollut piilossa… Antoine tuntuu kasvavan lopultakin omaksi itsekseen, aikuiseksi mieheksi. Mieheksi, jolla  on myös tulevaisuus.

Romaani on haikea, runollinen, nostalginen, täynnä jonkinlaista menneisyyden havinaa. Tapahtumat sinänsä sijoittuvat käytännössä nykyisyyteen, mutta muistot ovat jatkuvasti läsnä ainakin alitajunnassa. Kirjan kerronta on kaunista, vaikka tapahtumat eivät sitä olisikaan. Rakkaus on läsnä, vaikka sitäkään ei suoraan näkyisi. Lapsuus, meri, vanhemmat – kaikki tuovat mieleen jotakin. Salaisuuksien selviäminen ja totuudet helpottavat ehkä elämää. Vai olisiko ollut parasta kuitenkin olla miettimättä asiaa lainkaan? Onko totuus äidistä ja lapsuusmuistoista kuitenkin liikaa? Romaani, joka jättää  jälkensä lukijan mieleen ja koskettaa jokaista omalla tavallaan.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *