Hanna Kökön kätköilyaiheinen nuortenkirjasarja on edennyt yhdeksänteen osaansa. Jostain syystä lopetin lukemisen kahdeksanteen, mutta kun tämä yhdeksäs tuli kirjastossa vastaan ja sarjan julkaiseminen näyttää toistaiseksi päättyneen tähän, pitihän tämä viimeiseksi jäänyt osakin sitten lukea.
Sarja kertoo Manusta ja Helmistä, jotka tutustuivat ykkösosassa geokätköilyn parissa. Harrastus on jatkunut sarjan mittaan ja parisuhdekin on syventynyt. Matkan varrella on sitten ollut monenlaisia seikkailuja. Seikkailua on nytkin luvassa, kun Helmi tarjoaa Manulle tilaisuuden matkustaa Gotlantiin. Siellä asuu Helmin uusia sukulaisia isäpuolen kautta. Paikan päällä on paitsi erinomaisia kätköilymahdollisuuksia, myös tilaisuus opetella kiipeilemistä.
Gotlannissa on luvassa myös romantiikkaa. Manun ja Helmin välillä on kipinöintiä ja jännitettä, ja paikallisen nuorison keskuudessa Helmin serkku Ronja on iskenyt silmänsä kiehtovaan Felixiin. Toisaalta Petron vähän jännitteiset suhteet isäpuoli Stefaniin aiheuttavat Manussa huolta ja ahdistusta. Luvassa on siis monenlaisia jännitteisiä tunnelmia ennen kuin kotiin palataan.
Kätkö-sarja on ollut tasaisen mainiota ja helposti luettavaa nuortenkirjaviihdettä yläkouluikäisille. Se on pyörinyt luotettavasti geokätköilyn ja varsin viattomien ja mukavien parisuhdekuvioiden ympärillä. Sinänsä en ihmettele, jos sarja tähän päättyy; yhdeksän kirjaa näinkin tiiviin aiheen ympäriltä on jo paljon. Sarjaan voi siis olla oikein tyytyväinen ja Viisi tähteä on oikein kelpo lopetus.