Anne Leinonen: Viivamaalari

Viivamaalari

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viivamaalarin päähenkilö kokee ensin järkytyksen: hänen kotitalonsa edessä kasvava vaahtera vain katoaa eräänä päivänä. Sitten hän kohtaa omituisen naisen, joka kävelee kadulla ja maalaa maahan valkoista viivaa. Arpajaisissa minäkertoja saa uuden työn. Hänestä tulee käsitetaiteilija. Koska hän ei ymmärrä taiteesta mitään, hän päättää etsiä käsiinsä viivaa maalaavan naisen, joka on ilmiselvästi jonkinlainen taiteilija.

Seuraa nyrjähtäneitä tapahtumia omituisessa maailmassa, jossa työpaikat ja jopa parisuhteet arvotaan uusiksi vähän väliä. Hämmästelyä – minäkertoja on asioista ihan yhtä pihalla kuin lukija ja kantaa maaliämpäriä ympäriinsä ihmetellen tapahtumia. Kirja pohjustaa selvästi kummallisia käänteitä vihjailemalla matkan varrella. Välillä minäkertojan kertomaa tarinaa katkovat erilliset luvut, jotka kertovatkin jostain aivan toisesta henkilöstä.

Viivamaalari on omituinen kirja, jonka lukija saa lopussa onneksi vastauksia, kun tapahtumat saavat lisävauhtia ja asioihin saadaan vähän selityksiä ja ratkaisuja. Kaikkea Anne Leinonen ei sentään selitä puhki, vaan lukijalle jää sopivasti kummallinen olo vielä kirjan loputtuakin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...