Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viljami Vitikainen on 11-vuotias poika, jonka elämä on mennyt vaikeaksi. Kun elämä omassa kodissa päihteiden kanssa sekoilevan äidin ja muuten vain vaarallisen isän kanssa on liian rankkaa, hänet sijoitetaan Korvensyrjään sijaisperheeseen Annan ja Mikon hoidettavaksi. Korvensyrjä on pohjattoman nolo paikka: kiroileminen on kielletty, pelikoneita ei ole ja kanojakin on! Muut Korvensyrjään sijoitetut lapset ovat hekin kukin omalla tavallaan noloja.
Tähän porukkaan Viljamin on kuitenkin sopeuduttava, koska kotonakaan ei voi olla. Luvassa on siis sopeutumista, rajojen koettelua ja monia noloja hetkiä. Trilogian ensimmäinen kirja Nolointa ikinä (2021) kuvaa Viljamin kesää Korvensyrjässä ja tottumista uuden perheen kanssa asumiseen. Toinen kirja, Nolommaksi menee (2022), kertoo syksystä, jolloin Viljamin on aloitettava koulu paikallisessa kyläkoulussa. Se ei ole ihan helppoa, sillä edellisen kouluvuoden Viljami on lähinnä lintsannut ja käynyt koulussa vain syömässä, koska kotona ei ole ruokaa saanut. Kolmas osa Ei ihan niin noloa (2025) jatkaa vuoden loppuun joululomalta Viljamin syntymäpäivään toukokuussa ja kertoo jo varsin hyvin uuteen elämäänsä sopeutuneesta pojasta.
Kirjoissa on kevyttä huumoria, jota irtoaa ennen kaikkea siitä, ettei Viljami aina osaa ihan kaikkea ja joutuu siksi noloihin tilanteisiin. Osa näistä noloista kommelluksista oli minusta lähinnä kiusallisia ja osoitti lähinnä sijaisvanhempien huonoa tilannetajua. Ei kai 11-vuotiaan rikkinäisestä kodista tulevan lapsen voi odottaa osaavan pestä pyykkiä vähän rikkinäisellä pesukoneella nopealla selostuksella ja ilman mitään valvontaa? Tälle epäonnistumiselle naureskelu tuntuu vähän tympeältä. Osa noloudesta menee sitten sen piikkiin, että Viljamin on itseään suojellakseen esitettävä kovempaa tyyppiä kuin oikeasti on, ja sellainen on eri tavalla ymmärrettävää.
Kevyen huumorin vastapainona kirjoissa on sitten myös rankempia aiheita. Viljamin kotioloja ja vanhempien vaikeuksia kuvataan selkeästi, ja toisen sijaiskotilapsen pikkuveljelle näiden vanhemmat ovat hakanneet aivovamman. Sijaiskotiin ei siis ihan tuosta noin vain päädytä, se tulee kirjassa selväksi. Vaikka sijaiskodin vanhemmat ovatkin vähän kummallisia, he myös osoittavat hienosti lujaa ja turvallista rakkautta, jollaista sijoituslapset tarvitsevat. Sellaisesta lukeminen on miellyttävää.
Sarjan kolmella kirjalla on kolme eri kuvittajaa: ensimmäisessä osassa Antti Yrjölä, toisessa Anna Ring ja kolmannessa Nina Nevalainen. Kaikille kirjoille yhteistä on se, että kansikuvat ovat oikein hyviä, mutta sisäsivujen kuvituksesta en pidä yhtään. Nolointa ikinä -kirjan värikäs ja hilpeä kansikuva on kivan näköinen, mutta kuuluu kyllä jotenkin ihan eri kirjalle – Nolointa ikinä ei kuitenkaan ole mitään perushupailua, vaan käsittelee aika raskaitakin aiheita, eikä kansikuva oikein heijastele sitä. Ei ihan niin noloa -kirjan kansikuva tavoittaa sarjan tunnelman parhaiten.
Trilogia tarjoaa kurkistuksen siihen, millaista on äkillisesti sijoitetun lapsen elämä, kun kaikki entinen jää taakse ja uudet kuviot tuntuvat vaikeilta. Miten ristiriitaisia ovat kokemukset koti-ikävän, vanhempien arvaamattomuuden aiheuttaman ahdistuksen ja uusien olojen nolouden ja turvallisuuden välillä. Tätä kaikkea Maija Niinimäki kuvaa Viljami Vitikainen -sarjassa hienosti.
