Joel Lehtonen: Villi – kuvitteluja

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Menen ja tapan itseni!”

Niin sanoo Villi, 17 vuotta, nyyhkien, vakavissaan juopolle lehtimiesnuorukaiselle Baradinskylle, joka tyrmää ajatuksen ja palauttaa pojan maan pinnalle: – Yksi ihminen ei tässä maailmassa niin mitään merkitse!  … Tai jos niin tahdot … niin tuossa on pellinnyöri, kyllin vahva kannattamaan moisen laihan rihvelinkintun.

Eikä kuolleena voi kostaa vihamiehilleen.

Helpottaa totuuden kuuleminen, pian jo naurahtaa Villi, varsinkin kun totuudenpuhuja konjakkilasia kallistellen lupaa työtä lehdestä ja sohvapaikan kämpältään.

Olemme 24-vuotiaan Joel Lehtosen (1881-1934) varhaistuotannossa, Villin ytimessä; melkoinen Sturm und Drang -kausi menossa kirjailijalla, joka edellisenä vuonna on julkaissut esikoisensa, Paholaisen viulun. Kirjan Villi on isänsä poika ja isä taas on mieletön isoeläjä, juoppohullu uneksija, lapsensa ja vaimojensa pieksäjä Ali-Olli, jonka isä Yli-Olli oli ollut, jos mahdollista, kahta kummempi: auraan tartuttuaan saattoi kolmekin vuorokautta yhtäsoittoa syömättä, venymättä peltojaan kyntää – ja juhlia paljon kauemmin!

Villi on alun perin ollut Ville, mutta kaupunkikoulu ja kortteeripaikka tekivät hänestä lopulta rahattoman villin. Niin, rahattoman: Ali-Olli testamenttasi vaurautensa lukkarisedälle ja jätti pojan nuolemaan näppejään. Saipahan vielä kuolemankin jälkeen retuuttaa poikaa oikein olan takaa.

On Villi yrittänyt tappaa Margaretansakin! Sitä tekoahan hän tässä tuhontietä tramppaa, paossa väkivahvan Baradinskyn, entisen koulukaverin, asunnolla kaukana kotimaisemista.

Tätäkin Lehtosta lueskelee, mikä ettei, mutta kaukana vielä ovat ajat jolloin alkaa kirjailijan vankempi tuotanto. Seestyneempi kausi. Tämän kirjan ilmestymisvuosi on 1905, Kuolleisiin omenapuihin (1918) ja Putkinotkoon (1920) on vielä huitkotva. Tosin kypsempi teos, riipaiseva omaa äitikaipuuta kuvaava kertomus Mataleena, ilmestyi Villin kanssa samana vuonna; yksyhteen liki oma äiti sieltä löytyy eli Karoliina Heikarainen, joka hylkäsi pikku-Joelin ojanpohjalle. Joten kyllä Villissäkin täytyy vähintään puolet Lehtosta itseään olla.

Lehtonen hakee näillä alkupään kirjoilla itseään, identiteettiä, ja tietysti myös ihmisen paikkaa maailmassa. Otattelee, millainen ihmisen osa on, semmoinenko miksi Villin lukkarisetä sen näkee: ettäkö kolmasosa perimää, kolmasosa kasvatusta ja vain loppu kolmannes omissa käsissä! Ainakin uskonnon Joel Villissään kieltää ja hylkää darwinismin tieltä.

Monimuotoinen totta tosiaan on kolmekymmenvuotinen – Permin runoelmasta (1904) Henkien taisteluun (1933) – Lehtosen tuotanto!

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *