Jane Green: Vuosi maalla

Osta kirja itsellesi

Steffi on kolmekymppinen varsinainen tehopakkaus. Työssä hän tekee rankkoja vuoroja, ensimmäistä kertaa itsenäisenä keittiöpäällikkönä kasvisravintolassa ja sen jälkeen onkin aika häipyä työkavereiden kanssa drinksuille tai muusikkopoikaystävän konserttiin. Nukkuminen saattaa jäädä vähäiseksi, koska kiireitä riittää. Elämä poikaystävän kanssa alkaa tuntua jo enemmän asuinkumppanuudelta, koska heidän aikataulunsa ja elämänasenteensakin ovat melko erilaiset. Suhde tulisi varmasti olemaan kohta katkolla syystä tai toisesta, ainakin kun Robin huumehörhökaverit poikkeavat välillä syömään jääkaapin tyhjäksi.

Ei siis ole ihme, kun hyvä miestuttava Mason, joka säännöllisesti käy ravintolassa, tarjoaa Steffin käyttöön taloaan maalla vastikkeena vain pienen skotlanninhirvikoiran hoito ja ulkoilutus, tämä tarttuu tarjoukseen lähes välittömästi. Koira ei ehkä ole aivan niin pieni kuin luulisi, mutta ihana se on. Lisäksi Steffin poikaystävä inhoaa koiria eikä voisi kuvitellakaan elävänsä maalla. Ratkaisu on sitäkin helpompi, koska Steffin rakas sisko Callie asuisi aivan lähellä – he ovat aina olleet läheisiä ja mikä olisi mukavampaa kuin päästä muutenkin karkuun New Yorkin hektistä menoa. Muuttaa maalle, siirtyä luonnonläheisempään elämänrytmiin ja ehkä rauhoittua itsekin. Onko tämä liian hyvää ollakseen totta?

Masonin talo on ihana ja Steffi on suorastaan rakastunut kanoihin ja vuohiin, lisäksi hän alkaa kokkailla naapureille sekä tilausmyyntiin yhtä ja toista. Kaikki tuntuu alkavan sujua hänen kohdallaan suorastaan loistavasti, kunnes Callien vointi alkaa aiheuttaa huolia. Sisar on toipunut jokunen vuosi sitten tehdystä rintasyöpäleikkauksesta ja voinut sen jälkeen hyvin. Elämä on näyttänyt perheelle parhaita puoliaan. Callie on tunnustettu ja lahjakas valokuvaaja. Nyt Callieta alkaa vaivata jäytävä, kammottava päänsärky, joka välillä pahenee täysin sietämättömäksi. Hän pitää sitä migreeninä, mutta menetettyään tajuntansa ajaessaan autoa, sairaus osoittautuukin vakavammaksi. Sairaalassa häntä tutkitaan ja hoidetaan huolella, kokeita tehdään runsaasti, mutta mitään ei aluksi selviä. Kun diagnoosi lopulta kerrotaan, se on lähes kuolemantuomio. Calliella on leptomeningiaalinen karsinomatoosi, sairaus, johon 5 % rintasyöpää sairastaneista sairastuu myöhemmissä elämänvaiheissa.

Diagnoosi ja elinaikaennuste tyrmäävät Steffin sekä Callien miehen, Reecen, täydellisesti. Callie itse järkyttyy ensin, mutta kaikki päättävät yrittää järjestää Callien loppuelämän niin viihtyisäksi ja normaaliksi kuin vain on mahdollista, kivuista, hoidosta ja käytännön järjestelyistä, lastenhoidosta ja muusta lähtien. Callie suhtautuu asiaan lopulta yllättävän tyynesti ja huolehtii vain lasten kohtalosta. Hän haluaa, että Eliza ja Jack saavat tietää sairaudesta sekä hänen menehtymisestään, mutta oikealla tavalla kerrottuna. Hän haluaa elää normaalisti niin kauan kuin mahdollista, muiden toki auttaessa ja tukiessa. Häntä ympäröi onneksi runsaasti rakkaita läheisiä, jotka tekevät kaiken mahdollisen.

Kirja on melko leimallisesti viihdekirjallisuutta, mutta pohtii myös ihmissuhteiden merkitystä ja omien mahdollisuuksien sekä tarjolle tulevien tilaisuuksien hyödyntämistä. Joskus on uskallettava sukeltaa uuteen ajattelematta sen tarkemmin hyötynäkökohtia. Kirja korostaa myös sitä, että sairaus ja kuolema voivat kohdata ketä tahansa läheistä ja se on vain hyväksyttävä. Callien menehtyminen aloittaa taas perheen uuden sekä erilaisen elämänvaiheen, se ei sulje pois hänen merkitystään, mutta ei myöskään saa estää ketään jatkamasta omaa elämäänsä. Perusvire on kuitenkin yllättävän positiivinen, rakastava, myötätuntoinen sekä hellä, tulevaisuuteenkin myönteisesti suhtautuva. Jokainen joutuu miettimäään elämänarvoja tosissaan.

Suosittelen kaikille viihdekirjallisuuden ystäville, mutta myös sairastuneille tai sairastuneiden läheisille – oli kyse sitten millaisesta sairaudesta tahansa. Tästä saa myös ajattelemisen aihetta itse kullekin eli mitä tekisit vastaavassa tilanteessa, kun elinaikaennusteesi on jo kerrottu eikä se todellakaan ole pitkä? Kirjan pikku erikoisuuksiin kuuluu myös joidenkin lukujen loppuun sijoitettu Steffin resepti, joka voi olla milloin mitäkin, yleensä kasvispitoista herkkua. Reseptit eivät ehkä ole aivan helpoimmasta päästä, mutta niitäkin kannattaa kokeilla ja sovitella itselleen mieluisiksi.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.