Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
– Kyllä se sittenkin paremmin herraseurassa, ulkomaalaisten, viihtyy kuin tavan ihmisten.
Siihen tulokseen tulin lopetettuani Timo Soinin elämäkerran Yhden miehen enemmistö. Kaljoille ja illanistujaisiin pyrkii maailman vaikuttajien kanssa, sen sijaan äänestäjänsä tapaa vain toreilla ja katujen kulmissa. Pieneksi jää kadunkansalainen Soinin elämänkokemusten rinnalla. On miehelle tapahtumia riittänyt hyvässä ja pahassa.
Pääsipä kokemaan tällaisenkin intiimiyden:
“— ikimuistoisessa illassa Belgradissa myöhemmin samana vuonna olin todistamassa Dačićin ja Sergei Lavrovin duettoa ‘Uralin pihlajista’, se oli elämys, toki alkoholilla oli osuutta asiaan.”
Ulkoministerin pestiin päättyi Soinin ura politiikassa – vai päättyikö? Soini antaa ymmärtää, että ‘pitkä lista’ on hänelle avoin jossakin Euroopan maassa, niin kuin Ari Vatasella oli Ranskassa, joten halutessaan voi kävellä vastustamaansa Europarlamenttiin vaikka seuraavissa vaaleissa. Suomen politiikka sen sijaan on läpikotaisin kaluttu ja nähty: ei enää.
Uskonto on Soinin elämää kannatteleva voima; katolinen usko sen olla pitää, koska vain se uskaltaa pysyä alkuperäisessä formussa kieltäen selkeästi abortin ja naispappeuden. Pappeuttakin Timo suunnitteli elämäuraksi.
“Tämä on Jumalan maailma, ei minun.”
Aborttiin – ministerinä ollessaan osallistuminen Pro-life in Ottawa -iltavigiliaan – oli päättyä Soinin oma poliittinen elämä ja ulkoministeriys monien ilojytkyjen jälkeen. Selvisi mies toki siitäkin sopasta kuivin käpälin ja jopa perustamansa Perussuomalaisten “potkuista” tointuneena.
Ihme hiiri! voi sanoa kunnioittavasti ihaillen.
Elämäkerta ei olisi elämäkerta, jos siinä ei perhekin mukana olisi. Tiina-vaimo saa syvän kiitoksen ja tunnustuksen, ja perhe-elämä yhdessä lasten Toivon ja Siljan kanssa on se voima joka miehen tiellä pitää ja on kaikkein tärkeintä maailmassa. Sittenkin.