Cathy Kelly: Yksin ja yhdessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yksin ja yhdessä tarjoaa kertaa 19 erilaista tarinaa, joista kaikki ovat jossain määrin koskettavia, hauskoja, varoittavia tai täynnä tavallisen arjen yllätyksiä.

Vanhapiikasiskosten kauan sitten kuollut äiti pitää vieläkin tyttäriään rautaisessa otteessaan: kaikki tehdään kuten äidillä oli tapana ja niin kuin hän olisi halunnut. Vanhenemistaan vähän surevan Lizzien viaton sähköpostiflirtti toisessa työpisteessä työskentelevän uuden kollegan kanssa saa leidin muuttamaan omaa elämäänsä ja sen suuntaa yllättäen.

Felicity taas ei odota entisen miehensä kohtaamista sukujuhlissa innolla lainkaan ja päättääkin järjestää hänelle sekä muillekin melkoisen yllätyksen. Kampaaja-Peggy taas tekee kaikille kylän naisille palveluksen järjestämällä kotonaan juhlat joulupäivinä kaikille perhejoulusta ja toisten palvelemisesta tarpeekseen saaneille tai muuten vain yksinäisille sieluille. Becky ja Suze puolestaan matkustavat lomalle USA:n ja kumpikin heistä saa matkasta jotakin mielenkiintoista irti – toinen ehkä pysyvämpääkin.

Toisaalta taas Cassandra on varsinainen ystävä lapsuudesta asti, kunnes hän paljastuukin rumaksi toisen hyväksikäyttäjäksi ja Molly saa kärsiä seurauksista – vai saako? Marjorie puolestaan kutsuu perhekokouksen koolle, koska hänen mielestään äiti käyttäytyy niin oudosti, että tämä olisi saatava pikaisesti hoitoon…

Kertomukset ovat sopivan lyhyitä, mutta lopulta keskenään yllättävän samantyyppisiä. Kaikissa on tietty perusasetelma, johon etsitään ja löydetään sopivan mallikas ratkaisu. Usein kirjoittaja myös tarjoaa näkökulman muuttamista sekä melko selkeitäkin elämänohjeita tilanteiden käsittelyyn. Ei niinkään kehnoa, mutta tätä on ehkä korostettu liikaakin.

Cathy Kelly on yksi Irlannin suosituimmista kirjailijoista ja hän tuokin Irlannin ja irlantilaisten hyviä puolia sekä tapoja paljon esille näissäkin tarinoissa. Tarinat sijoittuvat useimmiten pikkukaupunkeihin tai kyliin sekä maaseudulle, harvemmin suurkaupunkeihin. Kirja on parhaimmillaan tarina kerrallaan luettuna. Itse tein sen virheen, että luin kaikki yhteen pötköön ja jäljelle jäi hieman liian makea maku. Eli kannattaa olla varovainen – ei liikaa tätäkään kerralla, vaikka hyvästä viihdekirjallisuudesta onkin kyse. Suosittelen kaikille hyvän viihdekirjallisuuden ystäville, jotka ehkä kaipaavat myös uusia näkökulmia omaan elämäänsä tai perhe- ja ihmissuhdeongelmiinsa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...