Juha Siro: Yllämme kaartuva taivas

Yllämme kaartuva taivas

Osta kirja itsellesi

Juha Siron Yllämme kaartuva taivas seuraa kahden eri henkilön elämää eri aikakausissa.

En ottanut tätä romaania lukulistalle, koska se on eksistentialistinen, vaan koska siinä on natseja! Romaanissa on kaksi aikatasoa, josta yksi sijoittuu 1930–50-luvun Saksaan ja toinen vuoteen 2026.

Ensimmäisellä tasolla seuramme saksalaisen miehen elämää lapsesta Wehrmachtin sotakuvaajaksi ja siitä masentuneeksi siviiliksi sodanjälkeisessä Saksassa. Romaani alkaa kolmannen persoonan kerronnalla, jossa mies kuvataan vain ”poikana”, joka vain kulkee elämänsä läpi kuin mikäkin sätkynukke, ilman oikeaa tahtoa tai intoa tehdä mitään. Vaikka poika rakastaa eläimiä ja naapurin juutalaistyttöä, natsit pilaavat kaiken sekoilullaan.

Toinen aikakausi sijoittuu pelottavan lähellä olevaan postapokalyptiseen maailmaan, jossa joukko miehiä yrittää ylittää aavikon, jotta pääsevät ”vyöhykkeelle”. Kummallakin tasolla mietitään elämän merkitystä.

Siro on kätkenyt kerrontaan lukuisia tasoja ja symboleja, jotka ovat sen verran hyvin upotettuja, että lukeminen sujui hyvin ilman, että pysähdyt joka kerta miettimään, mitä jätkä yrittää oikein viestittää, mutta toisaalta tarpeeksi näkyvästi, että tajuat tarinassa olevan jotain muuta kuin mielenkiintoinen ja tunteikas juoni. Itse romaanin rakenteessa ja sen muutoksissa on symboliikkaa, jonka aistin, mutta en onnistunut täysin tavoittamaan, koska en ole tarpeeksi älykäs. Silti jäi tunne, että luin jotain merkityksellistä ihmisyyden tilasta.

Sen ymmärsin, että tässä pohditaan elämän tarkoitusta. Onko sillä ylipäätänsä tarkoitusta? Voiko kristinusko antaa vastauksen vai joku muu? Milloin ihminen on ”valmis”? Vai valmistuuko hän koskaan kokonaiseksi? Kuten kirjan viimeisellä sivulla sanotaan: ”Miten lähellä hän on sitä, että voisi ymmärtää edes häivähdyksen jostain lopullisesta, tavoittaisi aavistuksen siitä mistä kaikesta on kysymys?

Herkullisinta oli kuitenkin kirjailijan tapa kuvata Saksan radikalisoituminen fasismiin etäisellä tavalla, jolloin sen piirteet muuttuivat yleistettäviksi säännönmukaisuuksiksi, jotka pätevät suoraan nykyaikaan. Alussa pidin tätä tapaa ärsyttävänä, mutta romaanin edetettä kerrontatyylin motiivi paljastui.

Tuntui kuin Siro huutaisi kirjallaan, että historia on toistumassa, että meitä manipuloidaan omaksumaan fasismi uudelleen. Kuten toinen maailmansota osoitti, fasismi ei ole oikea vastaus mihinkään, ainoastaan tie totaaliseen turmioon. Mutta jotkut ovat innokkaita nuolemaan sitä teräskorkoista nahkasaapasta.

Juha Siron Yllämme kaartuva taivas on todella hyvä romaani elämästä ja natsien pahuudesta, mutta myöskin siitä, miten on osattava sijoittaa itsensä maailmaan. Romaani ei anna suoria vastauksia oikein mihinkään, vaan jättää lukijan itse pohtimaan, mitä tämä kaikki tarkoittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.