Christy Daugherty: Yön valitut

Yön valitut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Teini-ikäisen Allie Sheridanin turvallinen ja tavallinen elämä on saanut säröjä, sillä hänen veljensä on karannut kotoa ja ilmoittanut ettei enää halua olla missään tekemisissä perheensä kanssa. Tämä on Allielle shokki, koska hän on aina ollut läheinen veljensä kanssa. Pian Allie ajautuu vaikeuksiin purkaessaan pahaa oloaan laittomuuksiin. Hänen vanhempansa päättävätkin turvautua äärimmäisiin keinoihin ja lähettävät Allien sisäoppilaitokseen – kauas pahamaineisista ystävistä.

Yllätyksekseen Allie viihtyy uudessa opinahjossaan, vaikkakin koulun moninaiset säännöt herättävät hänessä ihmetystä. Mikä oikein on yökoulu, johon osa oppilaista osallistuu, mutta josta ei saa muuten puhua sanaakaan? Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että vaikeudet löytävät Allien Cimmeriassakin, sillä koulussa alkaa tapahtua ikäviä asioita. Tapahtumat huipentuvat erään koulun oppilaan kuolemaan, ja joku näyttäisi olevan Allienkin perässä. Kaiken lisäksi käy ilmi, että yksi jos toinenkin Allien ystävistä on valehdellut hänelle ja vanhemmatkin näyttävät salanneen asioita menneisyydestään. Kehen siis enää voi luottaa? Onko Allie pelinappulana jossakin pelissä, jonka sääntöjä kukaan ei vaivaudu hänelle kertomaan?

Tästä kirjasta tuli heti vahvasti mieleen  P. C. Castin Yön talo -sarja, ja olin kirjaa aloittaessani hieman skeptinen sen suhteen, kuinka paljon samat juonikuviot toistuvat tässä sarjassa. Onneksi pian kävi kuitenkin ilmi, että epäilykseni olivat turhia ja kirja todellakin osasi yllättää minut. Tässä kirjassa ei nimittäin ole vampyyreja, eikä koulun salaisuuksia voinut muutenkaan arvata etukäteen. Juoni käynnistyi hieman hitaasti, mikä lienee sarjojen ensimmäisille osille tyypillistä, mutta jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mihin juonenkäänteet kulkevat toisessa osassa.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...