Etana Editionsin lasten tietokirjassa käsitellään vettä. Samassa sarjassa on vuonna 2019 ilmestynyt puita käsittelevä tietokirja. Kirjassa seikkailee pieni pisara, joka johdattaa lukijat vesiystävien äärelle ja tutustuttaa erilaisiin veden ilmenemismuotoihin. Vahvasti kuvakirjavetoisen kustantamon julkaisuksi tämä tietokirja on yllättävänkin tekstivetoinen: tieto välitetään ennen kaikkea tekstinä ja kuvan tehtävänä on kuvittaa ja koristaa.
Kuvitus on kyllä hienoa: Jenni Erkintalo ja Réka Király ovat hyviä kuvittajia ja siltä osin tämä kirja on upeaa lastenkuvitustaidetta. Tekstipuoli etenee kaavamaisesti: jokaisella aukeamalla on oma aiheensa, joka esitellään samalla tavalla. Teksti on jaettu taustaan, ominaisuuksiin ja erikoisuuksiin. Sivuilta löytyy myös tehtäviä, jotka innostavat kokeilemaan ja ottamaan selvää.
Valittu formaatti on selkeä ja helppolukuinen, ja tieto välittyy hyvin. Toisaalta verrattuna hienoimpiin kuvatietokirjoihin tuntuu, että tässä ei ihan täysin hyödynnetä kuvatietokirjan mahdollisuuksia yhdistellä kuvaa ja tekstiä tiedon välittämiseksi. Kuvitus on monin paikoin vain kuvitusta: kaunista ja havainnollistavaa, kyllä, mutta kenties kuvaa olisi voinut käyttää vielä voimakkaammin tiedonvälitykseen. Esimerkiksi erilaisia vesiputouksia esiteltäessä vesiputousten muotoja luetteleva teksti hyötyisi, jos sen rinnalla olisi kuvitusta erilaisista vesiputouksista.
No, toimii tämä näinkin, ja valittu melko pieni koko (17 × 24 cm) asettaa omat rajoituksensa kuvan käyttämiselle – monet näyttävimmistä kuvatietokirjoistahan ovat sivukooltaan paljon suurempia. Tämä on pieni ja käteen sopiva kirja, joka luottaa tekstiin. Tekstiä on sen verran, että tämä on etenkin pienempien lukijoiden kanssa selvästi enemmän vanhemman kanssa luettava kirja. Faktat ovat ojennuksessa ja vedestä saa sopivan monimuotoisen kuvan.
