Sulamispisteen kannessa on kaksi luistinta, joiden sateenkaariväriset nauhat muodostavat sydämen. Taustalla on jään pintaa, johon piirtyy kahden suutelevan ihmisen päiden varjo.

Annukka Salama: Sulamispiste

Pakko on myöntää, että TikTokista tuttu queer lätkäromanssi ei noin lähtökohtaisesti kuulosta ihan omimmalta kirjallisuudelta minulle, mutta kun kirjoittajana on Annukka Salama, aihe alkaakin kummasti kiinnostaa. Sulamispiste muistuttaa paljon Salaman edellistä Asioita joista en tiennyt pitäväni -kirjaa, mutta sehän sopii, sillä se oli mitä mainioi... Lue koko vinkki »
Sydän vasta puolillaan -kirjan piirretyssä kannessa on koulutyttö kävelemässä reppu selässä ja kuulokkeet korvilla. Taustalla on seitsemän muuta nuorta kahdessa eri porukassa; toisesta porukasta yksi on kääntynyt katsomaan tyttöä. Taka-alalla näkyy puita ja rakennus, jonka seinässä on kello.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

WSOY:n Palkittua nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ei ole ilmestynyt kuin pari kirjaa, mutta alku on vahva: sarjan tunnus näyttäisi olevan laatukirjan merkki. Sarjassa ilmestynyt norjalaisen Nora Dåsnesin esikoisteos Sydän vasta puolillaan on hieno sarjakuvaromaani ja sarjan teemaan sopivasti useamman palkinnon voittaja: se on palkittu Nor... Lue koko vinkki »
Asioita joista en tiennyt pitäväni

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Annukka Salaman edellinen nuortenkirja Ripley : Nopea yhteys oli sen verran maukas tapaus, että kun uudesta kirjasta alkoi tihkua tietoa, seurasin kehitystä suurella mielenkiinnolla. Eikä syytä pettymykseen: lopputulos on jälleen kerran herkullinen. Salama ottaa jutun pohjaksi ”enemies to lovers”-troopin ja rakentelee sen pohjalle tarinan, joka on ... Lue koko vinkki »
Sisäsiisti

Miska Valos: Sisäsiisti

Esikoiskirjailija Miska Valos pääsi lukulistalleni transnuoren tarinalla. Jos olisin tiennyt tarkemmin, että kyse on helsinkiläisen taidelukionuoren tarinasta, olisin ehkä harkinnut toisen kerran, mutta onhan tässäkin genressä hetkensä: viime vuonna Karla Malmin esikoisromaani Lux oli Kallion ilmaisutaidon lukiosta huolimatta kelpo kirja. Ehkä näit... Lue koko vinkki »