Syyllisyys

Syyllisyys on tuskallista tietoisuutta siitä, että on tehnyt jotain moraalisesti väärää. Kaunokirjallisuuden perusmateriaalia, siis, eikä ole ihme, että Kirjavinkeissä on esitelty monta kirjaa, joihin avainsana syyllisyys sopii hienosti (kenties samasta syystä syyttömyys-avainsanaa on käytetty paljon vähemmän).

Kirjalistasta nousee heti esiin Philippe Claudel, jonka molemmat Kirjavinkeissä vinkatut kirjat ovat saaneet avainsanakseen syyllisyyden. Harmaat sielut ja Varjojen raportti sijoittuvat molemmat pieniin kyliin, joissa tapahtuu ikäviä asioita. Aika kulkee, mutta syyllisyys ei päästä irti.

Harmaissa sieluissa löydetään kymmenvuotias kuollut tyttö ja kun on ensimmäinen maailmansota, kiinni jääneet rintamakarkurit on helppo tuomita tytön murhasta. Asiaan palataan kuitenkin parikymmentä vuotta myöhemmin.

Varjojen raportissa kylään saapuu muukalainen, joka tapetaan. Asiasta joutuu raportoimaan Brodeck, itsekin ulkopuolinen, joka samalla muistelee sotavuosia ja sitä, miten joutui keskitysleirille.

Murhaajan syyllisyys

Syyllisyys ja dekkarit, varsinkin perinteiset murhamysteerit, kuuluvat luontevasti yhteen, joskaan avainsanoituksessa yhdistelmä ei ole yleinen. Kenties syyllisyyden tematiikka kuuluu niin olennaisena osana dekkareihin, ettei sitä erikseen mainita?

Toisaalta dekkareissa setvitään sitä, kuka on syyllinen, mutta ei välttämättä pohdita syyllisyyttä sen kummemmin – tarinaahan ei useinkaan kerrota syyllisen näkökulmasta, josta pääsisi luontevasti kuvaamaan syyllisyydentuntoja.

Murhaajan syyllisyyttä käsittelee yksi kirjallisuuden tunnetuimmista klassikoista: Dostojevskin Rikos ja rangaistus.