Olen sanonut, ettei Kirjavinkeissä kovin usein tartuta meille tarjottuihin arvostelukappaleisiin. Nyt tartuin: Poesialla esikoiskokoelmansa julkaissut kokkolalainen Pauli Hautala tarjosi Katseen maanosat -kokoelmaansa luettavaksi. Nappasin kiinni, luin ja pidin lukemastani.
Haastattelin Hautalaa sähköpostitse syyskuussa 2022.
Mistä Katseen maanosat sai alkunsa? Millaisia kysymyksiä halusit sillä käsitellä?
Olen aina ollut kiinnostunut mittasuhteista ja luonnon ja ihmisen suhteista. Minulla ei ollut eikä ole intentiota käyttää taidetta välineenä esimerkiksi poliittisiin kysymyksiin, vaan kyse on omasta tavasta kokea maailma ja pukea se kokemus tekstiksi. Tullessani enemmän tietoiseksi kirjoittamisestani aloin toisaalta “flirttailla” vaikkapa ilmastoteemojen kanssa. Olisi hyvä, jos kokoelma antaisi lukijalleen uudenlaisia näkökulmia todellisuuteen.
Miten kokoelma rakentui? Millainen prosessi sen kirjoittaminen oli? Mikä näiden runojen tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa?
Kokoelmassa käytetty estetiikka syntyi opiskellessani Kriittisessä korkeakoulussa ensimmäisen ja toisen vuoden välillä vuoden 2018 aikana. Kuuntelin koulussa saamaani palautetta, jossa minua kehotettiin luomaan leikkauksia, rakentamaan jännitekenttiä ja miettimään sanojen tarkkaa merkitystä. Aluksi vaati paljon työtä saada kollaasinomaisesti rakentuva runo toimimaan, mutta kun tyyli oli löytynyt, oli sen muottiin valettavissa monenlaista.
Runoutesi on ladottu siististi tasapalstaan; se ei kikkaile typografialla, vaan muistuttaa asiatekstiä. Miksi näin? Miten runojen muodoksi valikoitui tällainen tyyli?
Alun perin samalla sivulla oli useita runoja, ja ne muodostivat tiiviimpiä sarjoja. Lähettäessäni käsikirjoituksen kustantamoon päätin irrottaa ne eri sivuille, ja tämä ratkaisu säilyi teokseen. Kieleni ottaa paljon aineksia asiateksteistä, joten on luontevaa imitoida asiatekstien maneereja myös muodon tasolla. Lisäksi minulla on vähän huono rytmitaju, ja säkeellinen runo ei siksi ehkä ole juttuni. Rytmiä ja aikaa ei tavallaan ole, ja siten laatikkomuoto ilmentää tietynlaista pysähtyneisyyttä.
Miten suhde kuvallisen ja lausutun runouden välillä sinulle näyttäytyy ja miten (ja miksi) koet asettuvasi näiden ääripäiden välille?
Pidän itseäni lähestulkoon lavarunoilijan antiteesinä, enkä käytä paljoa puheenomaista kieltä. Olen aina kokenut kuvallisen runouden kielestä merkityksiä hakevaa runoutta merkityksellisempänä itselleni, mutta toisaalta olen huomanut kirjoittaneeni itseäni lähemmäs kielen rakenteita hyödyntävää poetiikkaa. Liikun varmaankin erilaisilla akseleilla ja nappailen kaikkea sieltä sun täältä.
Runojen kuvasto on aika urbaania, mutta luonto puskee esiin sen halkeamista. Mikä luontokuvastossa kiehtoo? Millaista on kirjoittaa runoutta luontokadon ja ilmastokatastrofin maailmassa?
Alun alkaen en ajatellut tekeväni ympäristöteosta, vaan kuvasto edustaa minulle aina ominaista maailman kokemisen tapaa. Kun lukijat löysivät sisällöstä ajankohtaisia ilmastokriisiin ja luontokatoon liittyviä merkityksiä, lähdin myös itse viemään tekstejä enemmän siihen suuntaan. Koen kyseisistä aiheista kirjoittamisen sekä raskaana että vapauttavana, sillä asiat ovat synkkiä, mutta niiden käsittely lyriikan keinoin voi auttaa niiden ymmärtämisessä.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Suosittelen musiikin puolelta kesällä löytämääni Tuuletar-yhtyettä, elokuvien maailmasta Chaplinin ikiklassikkoa The Kid sekä kirjallisuudesta Petra Vallilan runokokoelmaa ehkä.