Japanista suomentava Raisa Porrasmaa on ahkeroinut viime aikoina. Syksyn mittaan häneltä ilmestyy kolme suomennosta ja neljäs on luvassa keväällä. Nyt käsittelyssä on erityisesti Kikuko Tsumuran työelämäromaani Unelma helposta työstä ja Lähikaupan nainen -romaanistaan tutun Sayaka Muratan uusi Maan asukit -romaani.
Haastattelin Porrasmaata puhelimitse syyskuussa 2022. Keskustelu oli pitkä ja polveileva ja hyvä esimerkki siitä, miten normaalisti yksinään puurtava luovan alan työntekijä innostuu puhumaan työstään, kun pääsee ihmiskontaktiin. Puhelu oli mielenkiintoinen ja toivon, että olen saanut sen hengen tiivistettyä tekstiksi.
Millainen käännettävä oli Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä?
Porrasmaa kertoo Unelman helposta työstä muistuttavan japanilaista tyyliltään reflektoivaa minä-romaania (shishōsetsu). Dialogin sijasta toisten ihmisten näkemykset suodattuvat päähenkilökertojan näkökulman läpi, Porrasmaa kuvaa. Japaninkielisessä tekstissä on helppoa nähdä, kuinka puhuja vaihtuu kesken lauseen, mutta suomeksi se ei toimikaan niin hyvin.
– Suomeksi tällainen “sitten se sanoi tuota ja tämä sanoi tätä” on raskasta lukea, joten nostin sitä dialogiksi, Porrasmaa kertoo. Vertailu englanninnokseen osoitti, että kääntäjä Polly Barton oli tehnyt samaa.
Kirjassa esiintyy japanilaisille teksteille tavallista monitulkintaisuutta. Porrasmaa huomasi olevansa joistain monitulkintaisista kohdista eri mieltä Bartonin kanssa. – Englanniksi kääntävillä on tärkeämpää luonnollinen englanninkielinen ilmaisu, kun taas ranskalaiset haluavat lähemmäs japaninkielistä ilmaisua ja käyttävät esimerkiksi enemmän alaviitteitä, Porrasmaa kertoo ja arvelee, että englanninkielisiä käännöksiä myös toimitetaan rankalla kädellä. Myös saksalaiset vaikuttavat olevan englanninkielisiä kääntäjiä pikkutarkempia. Suomalaisia kääntäjiä Porrasmaa kuvaa kustantamon edustajalta kuulemansa mukaan asenteeltaan nöyriksi, Suomessa pyritään lähelle alkutekstiä.
Tsumuran tyylissä oli tiettyä kinkkisyyttä, Porrasmaa luonnehtii, ja vaati työtä saada lopputuloksesta helposti luettavaa. Siinä on kyllä onnistuttu. Porrasmaa näkee runsaasti vaivaa tekstin parissa. Käännöksestä voi syntyä jopa kymmenen eri versiota, kun ensimmäisestä alkutekstille hyvin uskollisesti, mutta kehnoa suomea olevasta versiosta matkataan kohti sujuvaa suomea olevaa käännöstä.
Japanin monitulkintaisuuden kanssa auttaa, kun Porrasmaa pystyy vertailemaan muiden tekemiin käännöksiin – silloin kun sellaisia on ehtinyt ilmestyä. Pelkkään englantiin vertaileminen ei vielä niin paljon auttaisi, mutta kun rinnalle pystyy ottamaan ranskankielisen ja saksankielisen käännöksen, monitulkintaisiin kohtiin saa tarvittaessa useamman näkemyksen.
Wikipediassa mainittiin Tsumuran käyttävän kirjoissaan Osakan ympäristön murretta, Kansai-beniä. Esiintyykö tätä tässä kirjassa?
Ei juurikaan, kertoo Porrasmaa, mutta mainitsee kirjan loppuvaiheilla esiintyvän puistonvartija Hakotan. Hänen Porrasmaa kuvaa puhuvan “rehevää Länsi-Japanin murretta”, joka on juuri tätä vanhan ihmisen Kansain puhetapaa.
– Olen ollut Kiotossa ja Osakassa, joten Länsi-Japanin murteet ovat tuttuja, samoin tokiolainen standardijapani, Porrasmaa kertoo. – Esimerkiksi Fukushimassa puhuttava pohjoisen Tōhoku-ben on sitten minulle vieraampaa ja vaikeampaa.
Kirjassa esiintyvät työpaikat tuntuvat suomalaisittain oudoilta. Ovatko ne myös japanilaisesta näkökulmasta kummallisia?
– Ensimmäinen valvontatyö tuntuu mahdottomalta Japanissa, yksityisyyttä koskeva lainsäädäntö on hirveän tarkkaa ja yksityisyyttä varjellaan tarkasti, Porrasmaa kertoo. Porrasmaa innostuu kertomaan japanilaisesta tavasta käyttää ympyrämerkkejä 〇〇 (maru maru) peittämään kaupunkien nimiä, osoitteita tai tavaramerkkejä. Japanilaiset ymmärtävät, että silloin ei välttämättä puhuta mistään todellisesta asiasta. Vanhoissa länsimaisissakin romaaneissa voi esiintyä ilmaisuja tyyliin “tämä tapahtui N:n kaupungissa”. Japanissa tässä voitaisiin puhua “〇〇:n kaupungista”. Porrasmaa kertoo jonkun kustantajansa saaneen lukijoilta noottia näiden ympyröiden sijasta käytetystä XX-merkinnästä, jota oli luultu tekstiin unohtuneeksi tilapäismerkinnäksi.
Työ bussikuulutusten tekijänä on kuulemma epäilyttävää valvontatyötä uskottavampi. – Bussikuulutukset ovat ihan tavallinen asia, yksityisten bussifirmojen busseissa kuulutuksia on todella paljon, Porrasmaa kertoo. Todellisuudessa busseissa kuultavat mainokset ovat ehkä vähän ytimekkäämpiä ja lyhyempiä.
Julisteita erilaisilta virallisilta tahoilta on Japanissa paljon, joten työ julisteiden levittäjänä on myös aivan tavanomainen. Julisteenlevittäjän taistelu Yksinäisyyden loppu -järjestöä vastaan on japanilaisille lukijoille tunnistettava ilmiö, Porrasmaa kertoo, sillä Japanissa on nykyään monenlaisia uususkontoja. Porrasmaa kertoo, että Japanin entisen pääministerin Shinzō Aben taannoinen murhakin liittyi yhteyksiin uskonnolliseen kulttiin, Yhdistymiskirkkoon eli moonilaisuuteen.
Aben murhaaja halusi kostaa perheensä tuhoutumisen; perheen äiti oli lahjoittanut suuren osan perheen rahoista kirkolle, eikä murhaaja ollut päässyt hyvästä lukiokoulutuksestaan huolimatta yliopistoon, koska perheellä ei ollut enää varaa yliopiston lukukausimaksuihin. Yhdistymiskirkkoon liittyy nationalismia ja äärikonservatiivisuutta. Shinzō Abe oli sopivan korkeatasoinen kirkkoon yhdistyvä henkilö ja valikoitui siksi uhriksi.
Japanissa oli toisen maailmansodan jälkeen oikein “jumalten ruuhkatunti”, Porrasmaa kertoo. Nationalismin nousun aikana keisari oli kohotettu jumalaksi ja toisen maailmansodan jälkeen hänet palautettiin takaisin ihmiseksi. Uskonnonvapauden julistaminen avasi ovat erilaisille uususkonnoille, joista monien toimintaan liittyy kaikenlaista hämäräperäistä ja mielenkiintoa ihmisten rahoihin – kuten Tsumuran kirjan Yksinäisyyden loppu -liikkeelläkin. Japanilaiset siis oivaltavat heti, mistä kirjassa puhutaan.
Jos kirjan lievä epätasaisuus ihmetyttää, Porrasmaa osasi antaa tälle selityksen. Porrasmaa viittasi minulle uuteen tuttavuuteen, Pirjo-Riitta Kuusikon Unien kelluvalla sillalla -blogiin, jonka kirjoituksessa Unelma helposta työstä -kirjasta on oltu seminaarissa kuuntelemassa kirjailijaa kertomassa teoksestaan. Tsumura kertoi, että kirjan kirjoittaminen alkoi sen viimeisestä osasta. Se ei kuitenkaan riittänyt sellaisenaan kirjaksi, joten Tsumura laajensi kirjaa tarina kerrallaan. Minun on helppo olla samaa mieltä Porrasmaan kanssa: viimeinen osa on kirjan parasta antia.
Porrasmaa kertoi Polly Bartonin pohdiskelleen, onko Unelma helposta työstä feministinen kirja vai ei. Päähenkilöstähän ei kerrota juuri mitään, ei edes varsinaisesti sitä sukupuolta. Japaninkielisestä tekstistä naiseus käy kuitenkin selväksi.
– Oli huomiota herättävää, ettei naisesta kerrota mitään muuta kuin työelämä, Porrasmaa kertoo. – Vanhemmat mainittiin, mutta esimerkiksi naimisiinmenosta tai lapsista ei puhuttu mitään. Oli varsin poikkeuksellista, että kuvataan vain uraa ja työtä.
Japanissa perhe-elämän ja työn yhdistäminen on naisille edelleen hyvin vaikeaa, joten siinä kontekstissa on suorastaan radikaalia, että kirja ohittaa nämä kysymykset täysin.
Japanissa kirja mielletään ikäänkuin jatkokertomukseksi (rensaku). Japanissa taidetaan muutenkin suosia lyhyitä muotoja enemmän kuin Suomessa. Onko näin?
Lyhyet muodot ovat tosiaan suosittuja, Porrasmaa vahvistaa, ja kertoo, että romaanejakin julkaistaan Japanissa paljon jatkokertomuksina lehdissä. Tarinoita on julkaistu ihan sanomalehdissä, mutta Japanissa ilmestyy myös paljon kirjallisuuslehtiä, joissa julkaistaan jatkotarinoita luku kerrallaan. Tämä näkyy sitten kirjallisuudessa sirpaleisuutena ja runsaana cliffhangerien käyttönä. Ilmiöhän oli länsimaissakin yleinen aikaisemmin.
Porrasmaan omista suomennoksista esimerkiksi molemmat Keigo Higashinon dekkarit, Takashi Hiraiden Kissavieras ja Hiromi Kawakamin Sensein salkku ovat jatkokertomuksia. Porrasmaa arvelee, että teoksia on Japanissakin toimitettu ennen romaanimuotoon kokoamista, mutta niissä näkyy silti sellaista itsestäänselvyyksien toistelua, jota Porrasmaa on suomentajana katsonut parhaaksi siivota pois.
Sensein salkussa syödään ja juodaan paljon. Porrasmaa oli keskustellut kirjasta kirjailija Hiromi Kawakamin kanssa ja Kawakami oli kertonut, että tarina on alkujaan kirjoitettu lehteen, jota luetaan paljon kampaamoiden ja lääkärien odotushuoneiden kaltaisissa julkisissa tiloissa. Niinpä Kawakami halusi kirjoittaa tarinan, jota olisi kiva lukea tällaisissa tilanteissa. Tarina etenee omalla painollaan, eikä alussa ole aina selvää, minne tarina etenee ja millaisia henkilöitä siihen tulee mukaan. Porrasmaa sanoi suhtautuvansa kuitenkin jonkinasteisella skeptisyydellä tähän kirjailijoiden tapaan puhua teoksistaan. Kieltämättä vaikkapa Higashinon huolellisista dekkareista on hyvin vaikea uskoa, että ne olisivat vain rakentuneet orgaanisesti.
Millaista oli palata Sayaka Muratan pariin? Maan asukit käsittelee toisaalta samoja ulkopuolisuuden ja sopeutumattomuuden teemoja kuin Lähikaupan nainen, mutta on toisaalta hyvin kaukana edeltäjästään.
– Huh huh, olipa aikamoinen kokemus käännettäväksi, Porrasmaa huokaa.
Porrasmaa sanoo, että kirja oli kyllä hyvä ja hän halusi sen ilmestyvän suomeksi, mutta aikaisemmin hänellä ei ole ollut samalla tavalla ihan fyysisesti paha olo kirjaa kääntäessä. Aikaisemmat käännöstyöt ovat voineet olla kielen puolesta vaikeita, mutta sisällöltään etupäässä suhteellisen miellyttäviä ja mukavia lukea. Tämä oli aiheensa puolesta todella rankka kokemus.
– Ensimmäinen versio tuntui kamalimmalta, sen jälkeen alkoi helpottaa ja sujua paremmin. Kun tarinan lukee monta kertaa, huumori alkoi paistaa enemmän läpi. Se on mustaa kuin avaruus ja karmivaa, mutta sitä on runsaasti ja siihen kiinnitti myöhemmillä lukukerroilla enemmän huomiota, Porrasmaa kuvaa.
Porrasmaan japanilaisessa agentuurissa työskentelevä ystävä on miettinyt, miten Murata otetaan vastaan ulkomailla. Lähikaupan nainen on ollut huippusuosittu, mutta se on hyvin poikkeuksellinen teos Muratan tuotannossa, joka muuten edustaa tyypillisesti dystooppista scifiä. Murataa Parnasson numeroon 3/2021 haastatellut Porrasmaa kuvaa kirjailijaa ihmisenä kiinnostavaksi feministiksi, joka pohtii paljon naisen asemaan liittyviä teemoja. Myös miesten kamppailut yhteiskunnan rakenteita vastaan näkyvät Muratan kirjoissa. Yhteiskunnan normien nyrjäyttäminen sijoiltaan on toistuva teema. Murata on pitänyt naisasiaa esillä kirjojensa ulkopuolellakin. Hän on kertonut kokeneensa painostusta lasten hankintaan.
Porrasmaa odottaakin mielenkiinnolla keskustelua, jota Maan asukit Suomessa herättää. Kirja ei varmasti jätä ketään kylmäksi, sen verran virkistävästi ja reippaasti se normeja kyseenalaistaa.
Millainen kielenkäyttäjä Murata on?
– Muratan kieli on todella yksinkertaista ja kaikki kääntämisen rankkuus liittyi tällä kertaa sisältöön, Porrasmaa kertoo. – Higashino on kääntämistäni kirjailijoista kieleltään ehkä yksinkertaisin ja Murata mahdollisesti toiseksi suoraviivaisin.
Murata ei yritä väkisin kirjoittaa vaikeasti tai kaunokirjallisesti, vaan kirjoittaa kirkasta, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Japanissa on muutenkin paljon toisteisuutta, mutta Muratalla yksinkertaisten rakenteiden ja ilmaisujen toistoa on erityisen paljon.
Mitä muuta olet viime aikoina suomentanut?
Higashinon Namiyan puodin ihmeiden piti ilmestyä Punaiselta silakalta jo syyskuun puolivälissä, mutta teknisten ongelmien vuoksi sen julkaisu on hieman viivästynyt. Se on tulossa pian.
Porrasmaa on jo kääntänyt valmiiksi japaninkorealaisen Miri Yūn Uenon aseman. Sen julkaisee Sammakko, jonka listoille kirja on merkitty keväälle 2023. Uenon asema on kummitusjuttu, joka kertoo itsemurhan tehneestä kodittomasta miehestä, joka kummittelee Tokiossa Uenon puistossa. Mies on kotoisin Fukushimasta ja tullut Tokioon rakentamaan vuoden 1964 olympialaisten stadionia. Kirja viittaa myös Fukushiman vuoden 2011 tragediaan.
Länsimaissa Fukushiman tilanteesta ei juuri puhuta nykyään. Katastrofi kuitenkin jatkuu ja vain pahenee. Saastevettä virtaa mereen tonnikaupalla joka päivä. Optimistit arvioivat, että voimala saadaan purettua 40 vuodessa; jotkut arvelevat tehtävään menevän sata vuotta ja joidenkin – kenties realistisimpien – näkemys on, ettei katastrofia saada koskaan täydellisesti hallintaan. Purkutöitä tekevät muun muuassa kodittomat ihmiset, jotka eivät ole terveysvakuutusten piirissä. Näin heidän sairastumisestaan vaarallisessa työssä ei koidu yhteiskunnalle haittoja.
Yū on itsekin japaninkorealaisena kiinnostunut erilaisten marginaalissa olevien ihmisten asemasta. Japaninkorealaisia syrjitään avoimesti, on aina syrjitty, ja nykyään nettiaikana ongelma on vain pahentunut. Porrasmaa kertoo nähneensä Japanissa vuonna 2014 uutisointia äärioikeiston mielenosoituksista, joissa vaadittiin japaninkorealaisten systemaattista tappamista, mistä YK:kin lopulta nuhteli Japania. Yū asuu itse nykyään Fukushimassa, missä hän pitää kirjakahvilaa tarjotakseen ihmisille jonkun paikan, jossa viettää aikaa ja saada ruokaa, voimalan lähialue kun on monilta osin melkoinen aavekaupunki.
Japanin yhteiskunta on yleisestikin kovin haavoittuvainen, Porrasmaa kertoo. Hyvinvointivaltion liimaa ei ole, joten korona-aika on nostanut esiin pahoja halkeamia. Työttömyys ja kodittomuus ovat nousussa. Yliopisto-opiskelijat ovat monin paikoin joutuneet pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Perinteinen turvaa tuonut työelämä on suuressa murroksessa.
Porrasmaa on suomentanut Otavalle Emi Yagin teosta 空芯手帳 (suomenkielinen työnimi on Tyhjyyden päiväkirja). Tämäkin teos kommentoi japanilaisten naisten asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Kirja kertoo naisesta, joka näyttelee töissä olevansa raskaana. Siitä seuraa kaikenlaista hyvää: hän saa lähteä aikaisemmin töistä ja saa osakseen aiempaa huomaavaisempaa kohtelua, mutta joutuu toisaalta myös jatkuvan kyttäyksen kohteeksi. Teos ilmestyy vuonna 2023 joko alkukesästä tai syksyllä. (Päivitys: kirja ilmestyi nimellä Tyhjyyspäiväkirja.)
Japanin kirjallisuus ylipäänsä naisistuu koko ajan, Porrasmaa kuvaa. Naiskirjailijat ovat koko ajan enemmän esillä. Tämä näkyy esimerkiksi maineikkaassa Akutagawa-kirjallisuuspalkinnossa: viimeksi kaikki viisi ehdolla ollutta kirjailijaa olivat naisia. Muutos on huomattava. Kun Hiromi
Kawakami voitti Akutagawan vuonna 1996, ensimmäistä kertaa Japanin molemmat isot kirjallisuuspalkinnot, Akutagawa ja Naoki, menivät naiselle (vuoden Naoki-palkinnot voittivat Asa Nonami ja Masako Bandō). Nyt raadeissakin on naisia.
Onkin sanottu, että kirjailijan ammatti on yksi harvoja Japanissa, joissa nainen voi pärjätä yhtä hyvin kuin mies. Kirjailijana menestyy, kun on taitava ja kirjoittaa myyviä kirjoja. Yritysmaailmassa miehet etenevät urallaan, mutta naisille tulee herkästi vastaan raja, jota pidemmälle on vaikea edetä.
Japanissa on ylipäänsä paljon kirjallisuuspalkintoja. Porrasmaa kertoo itse seuraavansa Akutagawan ja Naokin lisäksi erityisesti kirjakauppiaiden palkintoa, Honya Taishōa (本屋大賞). Siinä missä Akutagawa varsinkin palkitsee usein taiteellisempia ja erikoisempia kirjoja, kirjakauppiaiden äänestämä Honya Taishō palkitsee helpompia ja suositumpia kirjoja. Porrasmaan opiskelijat kartoittivat joskus palkintoja ja ihmettelivät isojenkin palkintojen pientä rahallista arvoa.
Sekä Naokin että Akutagawan voittaja saa kellon ja miljoona jeniä (noin 7200 euroa). Palkinto on rahallisesti vaatimaton verrattuna jopa Finlandia-palkinnon 30 000 euroon, mutta Porrasmaan mukaan raha ei tässä ratkaise. Japani on niin iso maa, että menestyskirjailijat – ja palkintovoittajia myydään kyllä reippaasti – tienaavat kirjamyynnillä hyvät rahat. Myös kääntäjät saavat kertakorvauksen sijasta rojalteja.
Onko Murataa tai Tsumuraa tulossa lisää suomeksi?
– Murataa tulee varmaankin lisää suomeksi, arvelee Porrasmaa. Omat ongelmansa siihenkin liittyy. Muratalta olisi tarjolla esimerkiksi oivallinen novellikokoelma, mutta novellit eivät Suomessa myy samoin kuin Japanissa. Mielenkiintoa joka tapauksessa on.
Tsumurasta on vaikeampi sanoa. Japanin kirjamarkkinat ovat valtavat ja Porrasmaallakin on pitkä lista kirjoittajista, joita olisi kiinnostavaa kääntää suomeksi. Kustantajat ovat kuitenkin hyvin varovaisia, eivätkä ehdotukset yleensä mene läpi. Kustantajat ovat turhankin varovaisia, arvioi Porrasmaa, pari-kolmekymppinen pokémon-sukupolvi on kuitenkin aika laajasti kiinnostunut Japanin kulttuurista. Harva pystyy japaninkielisiä kirjoja alkukielellä lukemaan.
Porrasmaa haluaisi myös kääntää enemmän ranskasta. Tähän mennessä hän on päässyt kääntämään ranskasta vain yhden kirjan, pohjoiskorealaisen Bandin novellikokoelman Syytös. Välikielen kautta kääntäminen osoittautui haastavaksi, Porrasmaa kertoo, mutta alunperin ranskankielistä kirjallisuutta hän kääntäisi mielellään enemmänkin. Nyt hän on profiloitunut aika tiukasti japaniin.
Raisa Porrasmaan omat teokset ja suomennokset. Poimintoja Kirjavinkkien valikoimista:
