Saara Vallineva: Vanha torni

Vanha torni -kirjan maalatussa kannessa ruskea jänis katselee hiekkarannalla kallion päällä kohoavaa vanhaa raunioitunutta kivitornia.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saara Vallinevan kuvakirja Vanha torni kertoo nimensä mukaisesti vanhasta tornista, mutta myös Seamus-jäniksestä, joka etsii aarretta. Jänis pyytää tuulta viemään hänet saareen, johon on piilotettu aarre. Vanha torni arvelee, että jos Seamus auttaa korjaamaan tornin, hän saattaisi muistaa, missä aarre on.

Tornin korjaaminen ei ole kuitenkaan helppoa, eikä Seamus onnistu siinä yksin. Meri tuo rantaan kiviä, joissa on runoja ja niin Seamus kohtaa runoilija Caran. He puhuvat runoista ja merestä, kaikesta siitä, mikä on tärkeää, ja saavat lopulta tornin korjattua ja aarrekin löytyy.

Vanha torni on kaunis kirja. Sen sekatekniikalla tehty kuvitus on näyttävää ja etenkin meri on kuvattu todella upealla tavalla. Kirjaa saa myös vähän käännellä ja siihen on tehty myös hieno tuplalevyiseksi avautuva aukeama, joka onnistuu kyllä ilahduttamaan. 

Tarina on kauniin runollinen ja sellaisena ei varmastikaan ihan helpoimmin lähestyttävä, mitä kuvakirjoihin tulee. Vanha torni lukeutuu kuitenkin helposti Päivi Heikkilä-Halttusen nostamiin ”riittoisiin kuvakirjoihin”: tässä on syvyyttä, jota saa irti, kun kirjalle antaa riittävästi aikaa. Hitaasti avautuva kauneus on arvokasta ja lapsille tekee hyvää kohdata sellaistakin.

Maalaus Cara-jäniksestä tutkailemassa meren kuohun alta paljastuvia koristeellisia kiviä ja simpukankuoria.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...