Veli-Matti Huhdan esseistiikka tuli tutuksi pari vuotta sitten Seikkailu alkaa sumusta -kirjasta. Aika samoilla linjoilla uusi Omituinen ilo kulkee; tämän tunnistaa kyllä saman kirjoittajan kynänjäljeksi. Kirjassa on koko tukku lyhyitä esseetekstejä erilaisista kulttuuriaiheista, mutta tekstien lyhyyttä kompensoi se, että samoja aiheita kuljetetaan useamman tekstin kautta.
Mistä Huhta sitten kirjoittaa? Jenan romantiikasta ja saksalaisesta valistuksesta, Lauantaitansseista, Virsikirjasta, Abraham Achreniuksesta, 1700-luvun mikrohistoriasta, Casanovasta, maanalaisista maisemista sekä 1700-luvun vuori-innostuksessa että kaunokirjallisuudessa. Zacharias Topeliuksen mieltymyksistä kauhukirjallisuuteen, Sakari Pälsistä ja Aino Kallaksesta.
Melkoisen kirjava valikoima aiheita, siis. Ei mitään ihan tavanomaisinta tai muodikkainta, vaan vanhoja, paikoin hyvinkin vähän tunnettuja aiheita. Huhta kirjoittaa mistä kirjoittaa ja onneksi Kulttuurivihkot julkaisee. Vähän veikkaan, että tällä aihevalikoimalla jossain isommassa kustantamossa saattaisi kustantaja vähän rykiä ja todeta, että jospa ei. Onni on pienet kustantamot, sillä kyllä Huhdan esseitä kannattaa julkaista. Lukeakin, jos tällaiset sekalaiset vanhat asiat kiinnostavat, Huhta nimittäin kirjoittaa perehtyneesti ja enimmäkseen varsin sujuvasti.








