Alice Law on Cambridgen yliopiston analyyttisen magian tutkija ja väitöskirjaopiskelija, jolla on iso ongelma: hänen ohjaajansa professori Jacob Grimes oli kuollut ”hirveässä, kammottavassa tapaturmassa, joka oikeastaan oli Alicen syytä”. Niinpä – totta kai – Alice lähtee matkalle manalaan pelastamaan Grimesin sielua.
Se ei tietenkään ole helppo juttu, mutta kuten kirjallisuuteen perehtyneet hyvin tietävät, katabasiksia eli matkoja manalaan on tehty useita, olkoonkin että viimeisen sadan vuoden ajalta matkaraportit ovat harvassa. Alice on kuitenkin niin perehtynyt infernologiaan kuin vain Cambridgen huippututkija voi olla. Juuri kun Alice on vetämässä viisikantaansa viimeisen liidunpiirron, paikalle tupsahtaa Peter Murdoch. Kultalusikka suussa syntynyt Peter on Alicen kollega, toinen Grimesin väitöskirjatutkija, ja tuppautuu mukaan matkalle väenväkisin.
Kaksikko päätyy onnistuneesti manalaan ja aloittaa matkansa. Mutta missä Grimesin sielu on? Mitkä olivatkaan Grimesin pahimmat synnit, joita hän on manalassa sovittamassa? Löytyykö Grimes kenties ylpeiden, himokkaiden, julmien, vallanhimoisten vai ahneiden joukosta? Kuolleita sielujahan manalassa piisaa.
Melkeinpä manalaa kammottavammalta vaikuttaa kuitenkin huippuyliopistojen maailma, jota R. F. Kuang kuvaa satiirisesti. Kilpailu tässä maailmassa on erittäin kovaa, ja paikasta auringossa kilvoittelevat väitöskirjaopiskelijat ovat valmiita mihin tahansa saadakseen haluamansa. Ulkopuolisena on vähän vaikea ylipäänsä ymmärtää koko kuvion mielekkyyttä, mutta minä totesinkin nopeasti olevani yhteensopimaton edes kotimaisen yliopistomaailman jatko-opintojen kanssa.
Luonnollisesti yliopistomaailma tarjoaa myös erinomaiset puitteet kaikenlaisille narsistisille, vallanhimoisille tyranneille toteuttaa itseään. Grimes on, tietysti, melkoinen hirviö, ja matka manalaan on samalla Alicen matka kohti syvempää ymmärrystä siitä, millaisissa oloissa hän on toiminut. Naisen asema on yhä 2000-luvullakin miestä heikompi, ja Yhdysvalloista tulleena ei-valkoisena naisena Alice on alakynnessä huippuyliopistojen maailmaan syntynyttä kultalusikka-Peteriä kohtaan. Toisaalta kirja näyttää asioita myöhemmin myös Peterin näkökulmasta, eikä tilanne ole niin mustavalkoinen kuin miltä se kenties Alicen näkökulmasta vaikuttaa.
Sankarin matkana Katabasis on oikein toimiva. 600-sivuisena romaani on pitkänpuoleinen ja sisältää vähän puuduttavan annoksen manalassa vaeltelua ja narsistiprofessorin ankeuden kuvailua, mutta ajoittaisen tylsyyden jälkeen tarina saa loppua kohden taas enemmän kierroksia ja vauhtia. Loppuratkaisu miellytti, joten lopulta Katabasiksesta jäi tyytyväinen olo. Erityisesti viimeinen sana oli hyvin valittu ja se ainoa oikea mahdollinen.
Aikaisemmat Kuangit on suomentanut Helene Bützow. Nyt suomentajaksi on vaihtunut Veera Kaski, joka on selviytynyt runsaista kirjallisuusviittauksista ja infernologisesta sanastosta kunnialla.








