Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Woltin tarina on yksi parhaista historiikeista tai elämäkerroista, joita olen koskaan lukenut. Se on erittäin mukaansatempaava kirja, enkä ihmettelisi, jos joku olisi jo tekemässä tästä elokuvaakin. Erityisesti rahoituskierrokset, rahojen loppuminen ja lopun yrityskauppaneuvottelut ovat kuin parhaista jännäreistä.
Tarinan teho perustuu siihen, että kirjoittajat Katja Boxberg ja Merina Salminen ovat onnistuneet välttämään historiikkien ja elämäkertojen yleisimmät sudenkuopat. Tapahtumia ei kirjata lineaarisesti, vaan kirja esimerkiksi alkaa suoraan hetkestä, jolloin viidellä nuorella perustajalla on edessään ensimmäinen, 25 miljoonan dollarin ostotarjous. (Tämä olisi ollut kenelle tahansa iso summa, mutta onneksi pitivät päänsä. Wolt myytiin lopulta 7 miljardilla dollarilla, joka oli Suomen historian suuri yritysmyynnistä saatu hinta.)
Kirjoittajat ovat myös välttäneet toisen monet muistelmat pilaavan virheen. He mainitsevat esipuheessa tietoisesti jättäneensä monia näkökulmia käsittelemättä. Valituksi on tullut pelkästään dramaattisesti toimivia hetkiä ja asioita, ja niinpä kirjaa ei meinaa tahtoa laskea käsistään.
Vauhdikkuutensa lisäksi Woltin tarina onnistuu kuitenkin tuomaan julkisuuteen paljon uutta ja arvokasta tietoa. Monella tuntuu esimerkiksi olevan harhaluulo, että Wolt on jotenkin keplottelemalla pakottanut itsensä ravintoloiden ja asiakkaiden väliin. Tosiasiassa Wolt lähti liikkeelle tuotteella, jolla ravintolaan menevä asiakas saattoi tehdä tilauksensa etukäteen valmiiksi ennen ravintolaan saapumista. Lähettimalliin siirryttiin vasta asiakkaiden vihjaistua tarpeesta saada ruuat kotiin, ja kun uusi palvelu saatiin käyntiin, sen kysyntä ylitti kaikki odotukset:
Juhani Mykkänen osallistui paneelikeskusteluun, jossa muuan Fiskarsin johtaja kysyi Woltin kasvulukuja. Mykkänen kertoi, että kasvu oli 13 prosenttia. Kysyjä onnitteli hyvästä vuosikasvusta, mutta lisäsi sitten, että hän olisi luullut sen olevan vieläkin nopeampaa, kun kyseessä oli niin näkyväksi noussut yritys. Mykkänen tarkensi hieman hämillään, että kasvu oli 13 prosenttia viikossa.
Kirja on myös terveellistä luettavaa kaikille, jotka luulevat Woltin jotenkin riistävän lähettejä. Tosiasiassa lähetiksi halukkaita on paljon enemmän kuin voidaan ottaa ja ainakin Woltin omien tutkimusten mukaan lähetit ovat työhönsä valtaosin tyytyväisiä (päätoimittajan huomio: tästä toki kannattaa kuunnella muitakin kuin Woltia, lähettien todellinen tuntipalkka on jossain 4–6 euron paikkeilla, katso esimerkiksi tämä Kansan Uutisten juttu). Kirja paljastaa kyllä lähettityön keskeisen ongelmakohdan. Woltin toiminta on hieman yllättäen hyvin kausiluontoista. Ihmiset tilaavat ruokaa kotiin syksyllä ja talvella. Kun tulee kevät ja kesä, he haluavat käydä ulkona ravintoloissa. Tästä syystä kuljettaminen ei yksinään riitä päätoimiseksi ammatiksi, vaan kuskilla täytyy olla jokin muu työ hiljaisia kausia varten.
Teksti on erittäin terapeuttista lukemista kaikille foundereille ja toimitusjohtajille, joille tulee välillä houkutus luovuttaa. Woltin menestyksekäs perustaja Miki Kuusikaan ei ole ollut immuuni pessimismille:
… muut perustajat olivat yhtiön alkumetreistä asti saaneet toistuvasti huomata, että Kuusen päivän tunnelma saattoi kääntää hänen mielensä nollasta sataan tai sadasta nollaan. … Hyvänä päivänä hän halusi jatkaa, huonona päivänä oli valmis myymään.
Kuusen mielialat vaihtelivat jopa niin, että hän oli päivää ennen Woltin perustamista soittanut hallituksen puheenjohtajaksi lupautuneelle sijoittajalle, että firmaa ei perustettaisikaan.
Sama vaihtelevuus liittyy välillä henkilörekrytointeihin. Periaatteessa Kuusi pyrki pitämään rimaa korkealla, eikä löytänyt joihinkin positioihin sopivaa henkilöä viidenkymmenenkään hakijan joukosta. Sitten taas joissakin tilanteissa joku sattui vain soittamaan oikealla hetkellä ja hänet palkattiin saman tien ilman minkäänlaista hakuprosessia. Vaikka ad hoc ratkaisutkin osoittautuivat onnistuneiksi, pääsääntöisesti rekrytointeihin on kuitenkin panostettu paljon. Kuusi itse sanookin, että kaikki on kiinni siitä, minkälaisia rekrytointeja yritys onnistuu tekemään.
Fiksut ihmiset haluavat tehdä töitä fiksujen ihmisten kanssa.
Woltin tarinan parasta antia on Kuusen ja muiden haastateltujen rehellisyys ja läpinäkyvyys. Tunnettu tosiasia on, että ulkopuolisesta menestyvän yrityksen tie näyttää olleen yhtä voittokulkua, kun taas sisällä päin tiedetään nekin hetket, kuin kaikki on pielessä ja firma on mennä konkurssiin.
Ehkä kirjan tärkein viesti onkin se, että hienoihin lopputuloksiin ei päästä virheitä ja pelkoja välttelemällä vaan sillä, että virheiden tapahduttua uskalletaan ja jaksetaan yrittää yhä uudestaan ja uudestaan.
Suosittelen kaikille yrittäjille, yrittäjäksi aikoville sekä kaikille muillekin, jotka ammatissaan joutuvat kokeilemaan mitä tahansa uutta. Kerrassaan mainio kirja!