Kuvakirjat ovat usein ajassa kiinni tavalla, mihin aikuisten romaanit eivät pysty. Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali on oiva esimerkki: vuonna 2022 saatiin uutisia naalin onnistuneesta pesinnästä Suomessa pitkän tauon jälkeen, ja jo vuonna 2024 Tomi Kontion ja Elina Warstan kuvakirja kertoo aiheesta.
Näätä, Kissa ja Koira ovat tähän asti seikkailleet Helsingissä; kaupungin kuvaus on ollut keskeinen osa kirjoja. Niinpä on yllättävää, mutta ilahduttavaa nähdä kolmikko muissa maisemissa. Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme -kirjassa kohdattu Tiikeri-tyttö saa kolmikon seurakseen matkalle Lapin erämaahan Saana-tunturin kupeeseen. Luvassa on retkeilyä ja telttailua kaukana kaikesta.
Erämaassa kuukkeli tulee tuomaan avunpyynnön iltanuotion äärellä istuvalle seurueelle. Naali on palannut pesimään, mutta kettu väijyy pesän suulla. Voisivatko ystävykset auttaa naaliperhettä, jotta naali saisi pesittyä rauhassa? Ketun suostutteleminen muuttamaan muualle vaatii hyviä neuvottelutaitoja, mutta Näädällä riittää viisautta ja kauniita sanoja.
Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali on ihastuttava satutarina. Sen juoni vaatii hieman heittäytymistä – ”joo, kyllä kulta, voit ottaa tapaamasi puliukon seuraksi Lappiin” – mutta näiden kirjojen maailmassa ihmiset ovat arvokkaita sellaisinaan, ystävyys on tärkeää ja rakkautta ja välittämistä riittää, joten se siitä. Warsta osaa piirtää Helsingin katujen lisäksi pohjoisen kaunista luontoa, kesäinen Lappi on hieno näky ja mukavaa vaihtelua usein talveen keskittyville Lappi-kuvauksille. Harharetki pois Helsingistä on siis oikein iloinen kokemus.







