Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Hai kuuleha sie kaaje petsko, myö oomma mustalaisii eikä mittää rommaanei tai aapisii joita luetaa!” Noilla sanoilla oikaisi mustalaisnainen Pasasta tultuaan pidätettyä viinan trokaamisesta. Viinapoliisi : Hannu Pasanen trokarijahdissa käydään läpi jo eläkkeellä olevan Hannu Pasasen elämää poliisina lähes 25 vuoden ajalta (1967–1991).
Hannu Pasanen on lähtöisin pohjoisesta Keski-Suomesta, pienestä Kivijärven kunnasta. Nuoruudessaan Pasanen työskenteli kotitilallaan erilaisissa maa- ja metsätaloustöissä. Vapaa-aikanaan hän harrasti monipuolisesti urheilua ja oli hyvä monessa lajissa. Varusmiespalveluksen Pasanen suoritti Utin laskuvarjojääkärikoulussa. Armeijan jälkeen vuonna 1965 hän lähti YK:n rauhanturvajoukkoihin.
Palattuaan kotiin Pasanen teki monenlaisia hommia, kunnes kunnan nimismies Veli Kokkila kutsui hänet toimistoonsa. ”Elämäntapasi on niin vauhdikas, että se voi johtaa vain kahteen vaihtoehtoon, Kokkila ilmoitti. – Joko hunningolle tai helvetin hyväksi poliisimieheksi!” Pasanen itse ei ajatellut hakea poliisikouluun, mutta hänen sisarensa Liisa oli täyttänyt hakemuksen veljensä puolesta. Opiskelemaan hän pääsi vuonna 1966.
Valmistuttuaan poliisiksi Pasanen työskenteli Malmin poliisilaitoksella vuodesta 1967 lähtien. Aluksi hän toimi järjestyspoliisin kuulustelijana. Tutkittavana oli monenlaisia pikkurikoksia, joita tuli jatkuvasti lisää. Kun Malmille tuli uusi päällikkö Eero Planting, hän antoi vuonna 1972 Pasaselle tehtäväksi siivota Malmi pimeän viinan trokareista.
Sain vapaat kädet ammattimaisen alkoholin salakaupan kitkemiseksi. Tehoryhmään sain avukseni Björn ”Nalle” Ahlroosin ja Kalle Parviaisen. Parivaljakko oli jo kymmenisen vuotta ”polttanut” viinanmyyjiä Malmin poliisipiirin alueella.
Pasanen oli sitä mieltä, että aiemmin oli otettu kiinni vain yksittäisten pullojen myyjiä, kun pitäisi puuttua ammattimaiseen viinan trokaamiseen. Pasanen julistautui Malmilla ”kylän uudeksi seriffiksi” ja muutti viinapoliisin työnkuvan.
Pahin trokauspaikka, juoppojen ja rikollisten ”olohuone” oli kantakapakka Milaca. Kapakkaa pyöritti pahansisuinen viisikymppinen Eila Huusko. Pasasen ensimmäiseksi tehtäväksi muodostuikin Milacan sulkeminen väliaikaisesti ja Huuskon tuomitseminen. Huusko istui vankilassa useammankin kerran trokaamisesta.
Kirja on kertomus Pasanen selvittämistä rikoksista, joita hänen 20-vuotiselle uralleen ”viinapoliisina” mahtui yli 600 000, kun jokainen yksittäinen myyty pimeä pullo laskettiin omaksi rikoksekseen. Jutuista saa kuvan räväkästä, vähän äkkiväärästä poliisista, joka ei kumarrellut rikollisten tai edes esimiestensä edessä. Huuskonen antaakin tarinoidessaan täyden laidallisen joillekin entisille esimiehilleen. Yksi tällainen oli ylikomisario Teuvo Ruohonen, joka tuli järjestyspoliisin tutkinnan johtoon, ja jolla oli kokemusta vain ajokorttitoimistosta.
– Kuule, en ole koskaan nähnyt kunnon rikollista ja olisi kiva nähdä ihan oikea konna! Olisiko mahdollista nähdä sellainen, kun saat seuraavan kerran kiinni? hän täräytti.
Toinen oli 1970-luvun puolessa välissä tullut ylikomisario Keijo Kivelä, jolla oli tapana käydä pitkillä kosteilla lounailla Tillikassa. Välillä mies vietiin kotiin poliisisaattueessa liiallisen humalan takia. ”Voisiko joku sanoa sille Pasasen porukalle, että toimisitte niin, ettei tulisi ihmisiltä jatkuvia valituksia, Kivelä usein sanoi.”
Kirjan jutut ovat elävästi kerrottuja, vaikuttavat todenmukaisilta, ja Pasasen arkistoista on löytynyt kokoelma valokuvia juttujen yhteyteen: jäljennöksiä viinatrokareiden muistikirjoista sekä poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjoista. Liitteenä on myös kopio testamentista, jonka Eila Huusko oli tehnyt Pasasen hyväksi. Pasanen kuitenkin luopui testamentista.
Viinapoliisi on muistelmateos kymmenien vuosien urasta. Ylikonstaapeli Pasanen valittiin vuoden poliisiksi vuonna 1979. Pasanen jäi pois poliisintyöstä 1990-luvulla loukattuaan jalkansa maatilan töissä. Eläkkeellä ollessaan hän perusti rakennusalan yrityksen.
Mielenkiintoista luettavaa, vaikka Pasasesta onkin ollut kohtuullisen paljon juttuja myös televisiossa. Hän oli hyvä ystävä Hannu Karpon kanssa, ja useampi ohjelmakin on tehty heidän yhteistyönään. Ohjelmissa he ovat kritisoineet alkoholilakia, jota ei noudateta eikä valvota riittävästi. Paljon on kuitenkin noista ajoista alkoholin käyttö vähentynyt, eikä taida viinatrokareitakaan enää olla samalla tavalla.
Kirjan loppuosassa on Hannu Pasasen kiitokset, kirjoittaja Simo Rantalaisen loppusanat sekä Hannu muiden silmin -haastetteluja.
