Ankkojen Ankka

Ankkojen Ankka -kirjan kannessa on piirros Aku Ankan kasvoista katsomassa tuimana suoraan kohti lukijaa.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aku Ankka on läntisen maailman yksi tunnetuimmista brändeistä, joka elää ihan omaa elämäänsä jatkuvasti menestyen ilman, että Akua ja sen hauskoja sekä kummallisia kavereita Ankkalinnasta (ja naapurista Hanhivaarasta) tarvitsee sen kummemmin mainostaa. Aku on suomalaisille lapsille rakas jo 90 vuoden takaa.

Aku Ankka -taskupokkarien viimeisin spesiaali Ankkojen Ankka on varsinainen jättipokkari peräti 928 sivullaan. Taskupokkari esittelee perin pohjin Aku Ankan parhaiden tarinoiden ja tyyppihahmojen sekä ikimuistettavien seikkailuiden kautta Aku Ankan maailmaa, viestiä ja sekä taitavien piirtäjien että sanasukkelien kirjoittajien ja kääntäjien taidonnäytteitä. Taskupokkari kuluu varmasti myös Akua lapsena lukeneiden isien ja äitien käsissä.

Tässä piileekin Disneyn luomien hahmojen salaperäinen menestyskaava: tutut hahmot, joiden maailma kiinnostaa ylisukupolvisesti vauvasta vaariin, ja joita luetaan tai katsellaan kyllästymättä vuodesta toiseen, kuten jo perinteeksi tullut jouluaattoaamun viimeistelytöiden ohella televisiosta tuleva Aku Ankan klassikkopiirrettyjen aina yhtä odotettu ja suosittu tunnin jouluspesiaali.

Taskupokkari on jaettu vuosikymmenten jaksoihin aina 1950-luvusta 2020-luvulle saakka. Vuosikymmenten väliin on valittu sen ajan parhaat sekä ikimuistoisimmat sarjakuvat. Aku Ankan toimituskunta tunnetaan asiantuntevuudestaan ja hauskojen uudissanojen sekä ällistyttävien nimien keksijänä hieman samaan tapaan kuin Harry Potterien suomentaja Jaana Kapari-Jatta.

Taskupokkariin on valittu Aku Ankan parhaita paloja sillä periaatteella, että melkein kaikille Akun kavereille osuu kohdalle ainakin yksi sarjakuva. Pääosassa kirjassa, kuten kotiin tilattavassa Aku Ankassa, on tietenkin Aku itse. Kun kirjaa lukee, on helppo ymmärtää myös miksi.

Mielenkiintoisin on tietenkin Aku Ankka itse, ja hänen hauskat ilmeensä sekä unohtumattomiksi jäävät iskulauseet ja hullunkuriset sekä hieman sekopäiset toteamukset. Aku on sydänten anarkisti ja kuin mukava naapurinpoika, mutta todellisuudessa seikkailujen ja jännityksen erikoismies, joka ammatikseen sekoilee, matkustelee ja seikkailee huolettomasti yhtä pönttöjen kavereiden kanssa.

Akun valttikortiksi tulivat hauska ja hillitön sekoilu vailla pahoja seurauksia, ja keskiluokkaisten arvojen kyseenalaistaminen sekä ihmislämpöisen huumorin levittäminen. Anarkistista Akua ei voisi koskaan kuvitella Mikin ja Minnin tapaan Disneyn vuonna 2018 järjestämässä Biggest Mouse Partyn avajaisten suureellisessa muotinäytöksessä. Aku on aina tavallinen eikä muuksi muutu.

Aku on kuin H. C. Andersonin sadusta Ruma ankanpoikanen sillä erotuksella, että aina ennen kuin Akulle kasvaa siivet, jokin tai joku leikkaa ne, ja Aku mätkähtää kylmien tosiasioiden maailmaan. Juuri siksi hänestä pidetään: hän on oma itsensä, ja juuri siksi asiat menevät pieleen.

Yllättävää ja onneksi kyllä, Akun ja hänen kavereidensa kohellusten linja ei 2010–2020-luvuillakaan juuri mihinkään muutu, eikä epäonnisesta mutta sympaattisesta Akusta tule tiukkapipoista nipottajaa, sormella heristelijää, ja sarjakuvasta ikävän harmaata uusasiallista opetusmonistetta.

Kilpailu lasten huomiosta on vaikeaa ja kovaa, eikä kaikki ole ollut yhtä juhlaa tai menestystä Disneyllekään, joka kokeili yhtä ja toista ennen kuin puurtamisen jälkeen lopulta onnistui ja nousi muiden kilpailijoidensa yläpuolelle omaksi itsenäiseksi sekä vaikutusvaltaiseksi instituutioikseen luodessaan lopulliset versiot satuhahmoistaan, joissa oli samalla viehättäviä luonteita sekä särmää.

Mikki kului Aku Ankka -sarjakuvissa pahasti, ja alkoi toistaa itseään – ainakin suomenkielisessä Aku Ankan viikkolehdessä 1970- ja 1980-luvuilla – häviten kiinnostavuudessa, ja etenkin taskupokkareissa kilpailun selvästi Akulle, josta oli tullut ohi Mikin yhtiön todellinen myyntimenestys ja sydäntensärkijä, missä vain julkaistiin lehteä tai näytettiin Disney-animaatioita.

Eräs kiinnostava kysymys onkin Mikin ja Akun välinen taistelu lukijoista ja katsojista, josta löytyy Disneyn itsensä kustantama virallinen meriselitys kuin ”Kapteenin lokikirjassa” eli Nicole Corsen kirjoittama Mikki Hiiren historia (Tammi 2019), joka kertoo lyhyesti, mistä Disneyllä kaikki oikein alkoi eli Mikki Hiirestä, joka esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti piirretyssä lyhytelokuvassa.

Elokuva Höyrylaiva Ville (1928) oli saanut innoituksensa Buster Keatonin elokuvasta Laivakalle nuorempi (1928). Kirjan kolmas luku on kiinnostavin, tai olisi, jos siinä olisi analysoitu kunnolla eri hahmojen taustalla vaikuttavia asioita ja henkilöpsykologiaa – siinä kerrotaan Mikin ystävistä Minni Hiirestä, Aku Ankasta, Iines Ankasta, Hessusta ja Plutosta sekä ”joistakin konnista”.

Eli varsin hapuilevaa, epämääräistä ja kokeellista näin aluksi, ennen kuin Disney saa puhallettua tarinoihinsa ja hahmoihinsa henkeä, luonnetta, universaalia rakkautta ja empatiaa. Aku ei esittänyt kovista ja oli sekä hauska että mukava. Aku esiintyi ensimmäisen kerran itse elokuvissa itsenäisenä hahmona vasta elokuvassa Donald and Pluto (1936), ja ohitti Mikin suosiossa jo 1940-luvulla.

1960-luvulla ja ennen sitä syntyneet olivat, aikana ennen televisiota, nettiä ja kännykkää, Aku Ankan kasvattamia sukupolvia, ja se näkyi myös leikeissä sekä keskinäisessä kanssakäymisessä. Disneyn maailma viehätti, ja Akun hahmot olivat yllättäviä jo siksikin, että Disney edusti yhtiönä maailmanlaajuista kulttuurikapitalismia, joka toimii suuren yhtiön etuoikeudella viihdemaailmassa.

Se ei haitannut lehden pieniä lukijoita. Prinssitarinat, Lumikki ja muut vanhat sadut heräsivät eloon Disneyn ihmeellisissä käsissä ja vahvistivat ajatusta ”vanhasta hyvästä”, joka oli tekemässä paluuta ”vanhaan hyvään aikaan”, joka oli koko ajan läsnä meissä, mutta silti kaukana näkymättömissä, ja jonka maagiseen ihmettelyn maailmaan Disney tarjosi mielikuvituksellisilla piirroksillaan avaimet.

Taskupokkarissa esitellään lähes kaikki Ankkalinnan asukkaat, kuten Aku Ankka ystävineen; Touho-serkku, veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu (taas hyvä esimerkki hauskoista ja mielikuvituksellisista nimistä), Iines Ankka (kumma kyllä Iineksen siskontyttäret ja vastapari Akun veljenpojille, Leenu, Liinu ja Tiinu eivät edes vilahda taskupokkarissa, eivätkä liioin muissakaan Akun kertomuksissa, mikä hieman ihmetyttää) ja Hessu Hopo, Minni ja Mikki Hiiri, Mummo Ankka ja renkipoika Hansu, onnenmyyrä Hannu Hanhi, Roope Ankka, ja hänen kilpailijansa Kulta-Into Pii (jota ei myöskään näy), sekä Roopen ensimmäistä kultakolikkoa vimmaisesti jahtaava monikasvoinen noita Milla Magia, Polle Koninkaulus ja hänen tyttöystävänsä Heluna, Kanaemo Klaara Kotko, poliisimestari Sisu, lentävä norsu Dumbo, Karhukopla, Pikku Paha Hukka ja Iso Paha Hukka sekä keksijä Pelle Peloton.     

Klassikkoaseman saaneista seikkailuista on mukana muun muassa 1950-luvulta Kultainen kypärä. Tässä Akun ja veljenpoikien yhteisessä jännitysseikkailussa yhdistellään jännittävästi totta ja tarua. Luultavasti Indiana Jonesin tekijät ovat lapsena lukeneet tarkkaan tämän sarjakuvan ja inspiroituneet tarinasta. 1950-luvulta löytyy myös Mikki Hiiri ja noiduttu auto, Hessun ja Mikin yhteinen matka taika-autolla vaikeuksien kautta voittoon (Mikkiä on paljon 1950-luvulla). Tarinat ovat sopivasti jännittäviä kouluikäisille lapsille ja tarinoiden lopussa on tunnelmaa keventävät humoristiset oivallukset sekä pinteestä päässeiden helpottuneita huokauksia pikkulukijoiden iloksi.

1960-luvulla tyyli ja tekstit muuttuvat hieman ja Akusta tulee epäonnisen koheltajan perityyppi, joka riehuu ja räyhää onnettomille veljenpojilleen, mutta osaa olla myös lempeä ja ymmärtävä eikä missään nimessä pahantahtoinen. Aku vaan joutuu aina vaikeuksiin ja koheltaa kuin pataljoona muurahaisia palvellessaan pesän kuningatarta. Silti Aku on valloittava.

Tarinat ovat opettavaisia ja sisältävät mielenkiintoisia käänteitä ja uskomattomia juonia. 1970-luvulla Mikki tulee taas mukaan voimallisesti, ja jotkut tarinat ovat jännäreitä kuin jostain poliisidraamoista. 1980-luvulla painotetaan Roopen seikkailuja. Roope työllistää Akua ja veljenpoikia omissa hurjissa seikkailuissaan. Poikakirjoista tuttu seikkailudramatiikka täpärine tilanteineen on ankkojen suurin valttikortti.

1990-luvulla hienot seikkailut jatkuvat ja Roopesta paljastuu ikävä kitupiikki, joka on (epäilys!) saattanut ansaita alussa jättiomaisuutensa huijaamalla tai muilla epäeettisillä tavoilla. Mikki seikkailee hurjalla tahdilla poliisimestari Sisun kanssa (Milla Magia vaanii Roopen onnenkolikkoa). 2000-luvulla muun muassa Mona Ankan hymy, sarja, jossa on Iines Ankka mukana, kuvaa hyvin sitä hauskaa tapaa, millä todellisuus ja taru yhdistetään seikkailuksi (kuten myös Nummisuutarien Aku), jotka sekä hauskuuttavat että hieman pelottavat, mutta jäävät varmasti mieleen koko iäksi, unohtamatta Akun spesiaaliosaamista: historiallisia, Akulle räätälöityjä seikkailuja, missä koko ankkalauma hyppää johonkin historialliseen tarinaan, ja imeytyy taistelujen tuoksinaan. (Jättitomaatin hyökkäys on lapsille suunnattua kilttiä kauhua, jossa on aina henkireikänä pelastus). 

Akun puhetta matkitaan tietyissä ikäryhmissä kuin slangina, kuten tämä monologi: ”Heikot raukat tutkikoot perhosia ja nyplättyjä pitsejä. Minä tahdon tuntea suolanroiskeen kasvoillani ja kuunnella myrskyn ulvontaa purjeissa.”

Yksi kysymys, mikä tuntuu vaivaavan lukijoita eri ikäryhmissä, on Akun alastomuus. Akullahan ei ole housuja. Aku palomiehenä -sarjan eräässä kohtauksessa Aku syöksyy ulos talosta palokirves kädessään, vain höyhenensä (ei rihmankiertävää) päällään ilman nukkavierua merimiesnuttuaan. Kauhistuneet veljenpojat huutavat: ”Tule takaisin pukeutumaan, muutoin sinut vie poliisi!”

Taskupokkari on yllättävän syvällistä ja nautinnollista luettavaa, niin nuorille kuin vanhoillekin. Jo pelkkä paksun kirjan selaaminen ja pysähtyminen lapsuuden lempisarjojen pariin, saa mielen nauramaan hyväntuulisesti Chaplinia ja Sherlock Holmesia näppärästi yhdistelevän Akun sähläilylle.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 337 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...