Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Carl Barksin sankarit: Hannu Hanhi -kokoelmakirjasta löytyy muutama oikein mehukas tarina Akun ja Hannun ikuisesta kilpaleikistä. Serkusten nokkapokka ja kisailu saivat alkunsa vuonna 1948, mutta silloin Hannun satumaista onnea ei vielä mainittu, vaan onnekkuus tuli mukaan vasta myöhemmin. Kirjaan on jälleen kerran ujutettu muutama vähemmän nähty tarina. Esimerkiksi Odottavan onkeen tulee kala ja Ankkalinnan mistelijuhla eivät ole pyörineet julkaisulistoilla ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Golfissa mitellään parikin kertaa, kun mukana ovat sekä tarina Golftaituri että Golfkilpailu. Jälkimmäisessä Hannun onni kääntyy vastakkaiseksi, ja tapahtumia seuraavan toimittajan hokema ”täytyy merkitä muistiin” muuttuu vitsiksi. Sarjakuvatohtori P. A. Manninen muistaakseni kutsui kyseistä huumorin lajia kellonvetovitsiksi. Hokeman ei itsessään tarvitse olla hauska, huumori syntyy toistosta. Useat Barksin vitsit perustuvat toistolle. Toinen yleinen vitsinaihe on luonnon eläimet, joiden toiminta vaikuttaa kisailuun. Etenkin kilpikonnat ja ampiaiset puuttuvat peliin useammin kuin kerran.
Veijarinvuori kuuluu Barksin tuotannon parhaimmistoon, ja täytyy tunnustaa, että ehdotin itse sen mukaan ottamista kirjan toimitukselle. Sujuvasti rullaavassa tarinassa serkukset kosiskelevat Roope-setää ostamaan heiltä tontin, ja kisa käydään siitä kumman pläntillä kaikuu paremmin. Ilman tarinan kolmannen sivun kolmatta ruutua, jossa Hannu tunnustaa peukaloineensa omaa kaikuaan, tarina muuttuisi pelkäksi Hannun kiusaamiseksi. Kokenut tarinankertoja Barks ei sortunut moiseen virheeseen, vaan piti kisan molemminpuolisena huijaamisena. Kisa käydäänkin oikeastaan siitä, kumpi tekee näyttävämmän petoksen.
Veijanrinvuori on säilyttänyt vielä otsikkonsa, vaikka itse tarinassa mukaillaan enemmän sen alkuperäistä nimeä Mocking Bird Ridge, ja puhutaan Mainaharjusta ääniä taitavasti matkivan mainalinnun mukaan. Moni muukin vanhasta Sirkka Ruotsalaisen ja Markku Kivekkään käännöksestä tuttu lause on kokenut kovia muutoksia. ”Painu torvi, torvinesi Siamiin asti!” kuuluu nyt: ”Ota torvesi ja painu Bulgariaan siitä!” Bachin Toccata ja fuugan sijasta soitellaan Skotlannin sinikelloja, ja Hannun kerrassaan kaheli kommentti: ”E-ehkä se (kaiku) lähti pienelle kävelylle” on nyt muodossa: ”Se kaiketi kimmahtaa takaisin jostain todella kaukaa”. Uudessa käännöksessä Aku ja Hannu onnistuvat saamaan pientä voittoakin tonttikaupoistaan.
Kaunokaisia kaunokaiselle vuodelta 1950 on edeltäjä Aarteenetsijäin yhdistyksen rantajuhla -tarinalle (1959). Barksilla oli myöhäiskaudellaan tapana tehdä omia vanhoja juttujaan uusiksi. Tarinaa onkin mielenkiintoista tutkia siltä kantilta, kuinka samoista elementeistä tehty Kaunokaisia kaunokaiselle jalostui Aarteenetsijäin yhdistyksen rantajuhlaksi.
Kuusikymmentäluvun puolivälissä Aku Ankka -lehteä modernisoitiin, ja Iines sai tuuhean, ajan hengen mukaisen peruukin sekä tekoripset, ja Hannu nähtiin pujopartaisena beatnikkinä. Tämän kokoelman tarinassa Kaikkien aikojen merimatka molemmat hahmot esiintyvät uusitussa kuosissaan.
Kaikki tarinat ja niiden asenteet eivät enää nykyaikana kestä päivänvaloa. Akun ja Hannun riitely äityy joskus nyrkkitappeluksi, jossa Akua ei voi pitää ainoastaan itseään puolustavana sankarina. Tarinassa Rakettirieha Australiasta kaapataan mukaan kengurunpoikanen ja parvi kookaburria. Intialaiselta kauppiaalta Hannu nyysii tamarindipuun palkoja ja Ranskan muukalaislegioonalaisilta hatut, ja Jukatanin niemimaalta hän kaappaa itselleen Maya-intiaanien kultapatsaan. Aika rikollista touhua.
Valitettavasti joissain kirjan tarinoissa painolaatu on luokattoman huono. Enää pelkkä sahalaita ei riitä, vaan osa viivoista katkeilee tai on hävinnyt kokonaan.