Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen löytänyt sosiaalisen median kirjapostauksista sekä hittejä että huteja. Hudeiksi ovat osoittautuneet monet sellaiset romaanit, joiden suosio räjähtää nopeasti hypetyksen tasolle ja joista kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa eriävää mielipidettä. Monesti nämä kaikkien suosikit ovat herättämäänsä pöhinään nähden vaisuja lukukokemuksia ja siksi minulle huteja.
Hitit ovat usein hiljaisempia tapauksia: Ne nousevat säännöllisesti esiin listoilla ja erilaisten lukijoiden suosituksissa. Niiden suosio on pitkäkestoisempaa, mutta maltillisempaa, jotenkin piilotettua. Ikään kuin kirja tietäisi olevansa hyvä, mutta ei haluaisi tehdä itsestään tarpeettoman suurta numeroa. Hitit erottaa hudeista vain seuraamalla somekeskusteluja riittävän pitkään: aika seuloo hitit esiin.
Yksi sosiaalisen median kanavilta löytämäni hitti on J. L. Carrin omakohtainen pienoisromaani A Month in the Country. Se on fyysistä kokoaan (pituus 93 sivua, paksuus 8 mm, paino 70 g) paljon suurempi. Sen tarina on yksinkertainen, mutta ehkä juuri siksi niin ajaton. Se on juuri oikeissa kohdissa yksityiskohtaisen tarkka ja toisaalla hyvin aukkoinen. Pidin siitä, miten Carr sanallistaa sanomatta jätetyt asiat.
Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa traumatisoitunut parikymppinen Tom Birkin on saanut työpaikan Oxgodbyn kylästä Yorkshiressä. Hänen tehtävänään on kuuden viikon aikana entisöidä pienen keskiaikaisen kivikirkon viimeistä tuomiota esittävä seinämaalaus. Kesä on kuuma. Pellot ja ojat ovat vihreinä rehevästä heinästä, villiruusut kukkivat, viljat ja omenat kypsyvät.
Kivikirkko on Tomille kuin potero tai sirpalesuoja sodan muistoja ja avioliiton pettymyksiä vastaan. Siellä, viileässä kirkossa, korkeilla telineillä, työnsä ääressä, kasvot kohti maalausta kääntyneenä, Tom on turvassa. Rapsuttaessaan vähä vähältä maalausta esiin hän pääsee rauhaan sota-ajan kauhuista. Hän saa maalauksesta lohtua. Niin kauan, kun hänellä on merkityksellinen tehtävä kirkossa, hänen ei tarvitse miettiä elämänsä suuntaa tai tehdä ratkaisuja tulevasta. Hän ehtii koota itsensä rauhassa.
Tomista tulee työn edetessä pienen kyläyhteisön arvostettu jäsen. Asemamestarin tytär Kathy soittaa hänelle levyjä, hautausmaalla arkeologisia kaivauksia tekevä sotaveteraani Moon tarjoaa kaverillista vertaistukea, nyrpeä kirkkoherra Keach vahtii työn etenemistä ja tämän ihastuttava vaimo Alice vierailee kirkossa ruusu olkihattunsa nauhan alle pujotettuna.
Mitään ei tapahdu. Mitään ei voisi tapahtua. Ovathan he naimisissa, hartaita seurakuntalaisia tai vähintäänkin kunniallisia kansalaisia. Kesä kypsyttää tunteita kuin viljaa, mutta puimaan ei päästä.
We can ask and ask but we can’t have again what once seemed ours for ever – the way things looked, that church alone in the fields, a bed on a belfry floor, a remembered voice, the touch of a hand, a loved face. They’ve gone and you can only wait for the pain to pass.
Luin tätä viipyillen ja nautiskellen tekoälyn kanssa. Annoin tekoälylle promptin, jossa kerroin, mitä olen lukemassa, mihin aikakauteen ja kontekstiin teksti sijoittuu ja millaista apua tarvitsen kielen kanssa. Sitten syötin samaan ketjuun yksittäisiä sanoja, ja sain vastauksina mielestäni hyviä käännöksiä ja selityksiä. Kirja sisälsi paljon vertauksia ja metaforia esimerkiksi kirkon arkkitehtuuriin ja maalaustaiteeseen liittyen, enkä varmastikaan ymmärtänyt niistä kaikkia. Tekoälyä olisi voinut käyttää myös siinä apuna.
A Month in the Country oli Booker-palkintoehdokkaana ja voitti Guardian Fiction Prize -palkinnon vuonna 1980. Sitä ei ole suomennettu.
