Kun Sofia Szamosi oli 13-vuotias, kaksi miestä tuli yllättäen hakemaan hänet kotoaan ja kuljetti hänet erämaassa sijaitsevaan leirikeskukseen. Luvassa on kuukausikaupalla yksinkertaista elämää, tiukkoja sääntöjä eikä kontaktia ulkomaailmaan – sekä reilu annos varsin kyseenalaisia kasvatusmenetelmiä. Kyseessä oli Szamosin ensikosketus ongelmanuorille tarkoitettuihin kurinpitoleireihin, mutta ei suinkaan viimeinen.

Bad Kid : My Life as a ”Troubled Teen” kertoo aiheesta, josta ei ole Suomen mediassa ihan hirveästi kirjoitettu. Yhdysvaltoihin on vuosikymmenien mittaan pesiytynyt yllättävä miljardibisnes, jossa rahaa tehdään ongelmanuorilla. Englanniksi ala on ”troubled teen industry” eli TTI. Siihen lukeutuvat erilaiset residenssihoitolaitokset, villierämaaohjelmat, bootcamp-tyyppiset kurinpitoleirit ja ”terapeuttiset” hoitosisäoppilaitokset.
Koska toimiala on pääosin sääntelemätön, metodien toimivuudesta on vähänlaisesti takeita. Ruoan ja unen riisto, pakkotyö, nöyryyttäminen ja eristys ovat alalla yleisiä kurinpitomenetelmiä. Kyseenalaista julkisuutta toimiala sai erityisesti Paris Hiltonin todistuksen myötä, kun hän 2024 puhui kokemuksistaan Yhdysvaltain kongressille ja kampanjoi laitosjärjestelmän tiukemman valvonnan puolesta.
Se siitä tietoiskusta. Szamosin muistelmien ainoa ongelma on se, että hän kertoo vain omista kokemuksistaan, eikä esittele lukijalle tätä laajempaa kokonaiskuvaa. Suomalaisesta näkökulmasta muistelmien tapahtumat ovatkin aika hämmentävää luettavaa. Ankaraa kuria noudattavilla leireillä tuntuu olevan hieman samanlainen kasvatuksellinen logiikka kuin armeijalla, eli viimeistään tässä paikassa räkänokastakin kasvaa mies. Szamosin omat kokemukset eivät kuitenkaan tätä optimismia puolla. Szamos tosin onnistui mukautumaan leirikuriin kuin ihanneteini ainakin, mutta ongelmat kotipuolessa eivät sillä ratkenneet.
Kirjan kannessa sana ”ongelmateini” on kirjoitettu lainausmerkeissä, ja riippuu varmaan hieman lukijastakin, miten ongelmallisena Szamosin käytös oikeastaan näyttäytyy. Hänellä oli ongelmia bulimian kanssa, päihdekokeiluja ja kaikennäköisiä rajojen testailuja, mutta toisaalta mistään oikeista hämärätouhuista ei ollut kyse. Szamos ei kuitenkaan vaikuta kaunistelevan käyttäytymistään, joka oli varmasti hänen äidilleen raskasta seurattavaa. Sarjakuvasta käyvät ilmi myös Szamosin vahvuudet, erityisesti kyky solmia merkityksellisiä ystävyyssuhteita. On vaikea kuvitella, miten kauan moisessa leirisysteemissä jaksaisi täyspäisenä, jos tunteidensa kanssa saisi vielä pärjäillä yksin.
Sarjakuva on vahvimmillaan juuri intiiminä tunne- ja kokemustason kuvauksena. Luonnosmainen kuvitustyyli ei itseäni niinkään viehättänyt, mutta moiset pikkuasiat unohtuvat nopeasti, jos kuvakerronta on näinkin hyvissä kantimissa. Bad Kid myös herättää lukuisia kysymyksiä, joihin se ei oikeastaan vastaa. Suomalaisesta näkökulmasta lapsen luovuttaminen tuntemattomille miehille keskellä yötä tuntuu täysin käsittämättömältä. Olisi ollut kiinnostava saada Szamosin äidin näkökulma näihin tapahtumiin, tai ylipäätään jonkinlainen selitys sille, miksi koko leiribisnes on Yhdysvalloissa niin menestyksekäs. Ehkäpä palaan asiaan jonkin toisen kirjan myötä. Sarjakuvamuistelmana Bad Kid on joka tapauksessa mukaansatempaavaa ja ihan tarpeeksi hämmentävää luettavaa, suosittelen!






