Aino työskentelee Helsingissä sairaanhoitajana. Eräänä päivänä hoitoon tuodaan pahasti loukkaantunut Eino Mattson. Mies pystyy kertomaan loukkaantuneensa Viaporin vallityömaalla, jossa sattui räjähdys ja hän jäi kivenlohkareen alle. Eino on kovissa tuskissa katkenneiden kylkiluiden takia. Aino antaa kipulääkkeen ja lohduttaa, että kylkiluut onneksi paranevat, vaikka aikaa siihen meneekin.
Eino ja Aino tutustuvat muutaman seuraavan päivän aikana, ja kun Eino pääsee pois sairaalasta, Aino käy auttamassa ja viemässä ruokaa miehelle. Eino kertoo olevansa kotoisin Espoon edustalla olevasta saaresta, jossa heillä on pieni talo ja vähän viljeltyä maata. Einon isä on kalastaja-maanviljelijä, joka toivoo pojastaan jatkajaa perheelle. Eino ei ole ollut valmis jäämään kalastajaksi, mutta loukkaannuttuaan päättää kuitenkin palata kotiinsa. Hän pyytää myös Ainoa vaimokseen ja mukaansa saarelle. Asiat etenevät, ja pari vihitään saaren pikkukirkossa seuraavana kesänä.
Ympärillä Helsingissä eletään 1910-luvun kuohunnassa. Punaisten ja valkoisten välillä on jatkuvia yhteenottoja. Kieltolaki on voimassa ja pirtutrokarit vauhdissa. Viinaa kuljetetaan lähinnä Virosta Suomeen meriteitse veneillä. Pirtutrokareiden veneet ovat nopeampia kuin tullilla tai poliiseilla, ja suuri osa pirtusta saadaan kuljetettua Helsinkiin myytäväksi.
Kun traagiset tapahtumat jättävät Ainon selviytymään yksin niskassaan velat, pirtukauppa tarjoaa sairaanhoitajalle mahdollisuuden ylimääräisiin tienesteihin. Rikollisten kanssa toimiminen ei kuitenkaan aina ole helppoa.
Pirkko Koskenkylän uusin teos Salaiset vedet vie lukijan Suomen saaristoon ensimmäisen maailmansodan ja kieltolain vaarojen täyttämään aikaan. Koskenkylä on tunnettu historiallisista romaaneistaan. Vaikuttava ja jännittävä tarina seuraa Ainon elämää menetysten ja pelon varjossa ja selviytymistä meren ympäröimällä saarella. Elämä on saaristossa kovaa, mutta ihmiset tukevat ja auttavat toisiaan. Vahvat henkilöhahmot ja upea ympäristön kuvaus ovat parasta Koskenkylää. Ympärillä pauhaava meri antaa elannon, mutta ottaa myös omansa.






