Viha on ensimmäinen askel kohti Auschwitzia.
Sen sanon oppilaille ympäri Ranskaa joka päivä,
kun kerron mitä olen todistanut.– Ginette Kolinka
Huhtikuussa 1944 19-vuotias Ginette Kolinka saapui Auschwitz II-Birkenau keskitysleirille. Kokemuksistaan hän ei kertonut vuosikymmeniin ennen kuin Steven Spielbergin perustama Shoah-säätiö haastatteli häntä 90-luvulla. Kokemus oli Kolinkalle sen verran herättävä, että puhuminen oli sen jälkeen paitsi helppoa, myös asia jolle hän omisti elämänsä.
Lokakuussa 2020, kun Kolinka oli jo 95-vuotias, hän oli vetämässä viimeiseksi osoittautunutta kouluretkeään Puolaan. Tuolle retkelle hänen kanssaan osallistuivat journalisti Victor Matet ja kirjailija Jean-David Morvan, joiden käsikirjoituksen perusteella sarjakuva Adieu Birkenau on syntynyt.
Sarjakuvan kerronta tapahtuu kahdella tasolla. Välillä ollaan muistoissa toisen maailmansodan keskellä, välillä nykyhetkessä koululuokan kanssa Birkenaussa. Ratkaisu on onnistunut. Takaumissa näemme Kolinkan perheen vähittäisen hivuttautumisen kauhuja kohti. Nykyisyydessä Kolinka vastaa koululuokan kysymyksiin ja pohtii, mitä ihmiset enää oppivat keskitysleireistä sen jälkeen kun ei ole enää jäljellä ihmisiä, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet ne. Riskinä on, että historian opetukset unohtuvat nopeasti.

Kiinnostavaa sarjakuvassa on Kolinkan optimistinen luonne, sekä hyvässä että pahassa. Nykyhetkessä Kolinkan aurinkoinen olemus ihastuttaa, väistämättä sitä miettii, että juuri tuo ominaisuus on auttanut häntä jaksamaan kovista henkilökohtaisista menetyksistä huolimatta ja antanut uskoa seuraaviin sukupolviin. Toisaalta nuoruudessaan Kolinka oli jopa naiivi, hänen oli vaikea havaita ilmeisiä vaaranmerkkejä silloinkin kun ne olivat muille jo selviä. Väistämättä tässä miettii tietynlaisia yhtymäkohtia myös nykyaikaan.
Sarjakuvan kuvituksesta on vastuussa Efa ja Cesc, kumpikin espanjalaisia sarjakuvantekijöitä. Värityksestä puolestaan on vastuussa Roger. Yhteistyö on sujunut kolmikolta näppärästi. Kokonaisuus on yhtenäinen ja sivellintyöskentely, erityisesti mitä tulee ihmiskasvojen ilmeikkyyteen, on hienosti toteutettu. Lopputulos on kaikin puolin taiten laadittua sarjakuvaa, jolle toivoisi mahdollisimman laajaa lukijakuntaa. Koskettava Adieu Birkenau jää taatusti mieleen pidemmäksi aikaa.
