Dipo Faloyin: Africa is not a Country : Breaking stereotypes of Modern Africa

Africa Is Not a Country

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Afrikka ei ole maa, mutta mediaa katsoessa sitä ei välillä uskoisi. Kuten loput­tomat somekommentit tietävät, Afrikka on se maanosa jossa mikään ei muutu koskaan, aina vain ihmiset elelevät savimajoissaan diktaattorien hallittavana ja nälkää nähden. Tämä nyt ei tietysti pidä paikkansa, seitsemän kymmenestä nopeimmin kasvavasta taloudesta on Afrikassa ja vain alle 10 % maanosasta on autoritäärisen hallinnon alaisuudessa. ”Afrikka” onkin tietyssä mielessä enemmän ajatus kuin oikea paikka; ajatus kärsimyksestä ja väkivallasta, sur­keasta johtajuudesta ja luonnonvarojen hyväksikäytöstä.

Afrikan ulkopuolelle matkustaville afrikkalaisille länsimaisten oletukset luovat toisinaan erikoisia tilanteita. Nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie on kertonut miten eräs luennoitsija ei pitänyt hänen kirjojaan autent­tisina, sillä Adichien nigerialaiset hahmot ovat liian samaistuttavia; hehän ajavat autoilla, eivätkä edes näe nälkää! Afrikkalaisten kurjuus oletetaan niin itsestään selväksi, että tietenkään heihin ei voi ihmisinä samaistua, saati sit­ten, että pitäisi heitä tasavertaisina. Länsimaista suhtautumista usein leimaa­kin hyväntahtoinen sääli, vaikka ihminen ei tietäisi kyseisen afrikkalaisen elä­mästä yhtään mitään.

Nigerialais-amerikkalainen Dipo Faloyin käsittelee hauskassa kirjassaan mis­tä nämä stereotyyppiset käsitykset oikein kumpuavat ja miten historia on vai­kuttanut modernin Afrikan syntyyn. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä maini­ta, mistä tämä kirja ei kerro. Ainakin itselleni tuli kirjan mainosteksteistä sel­lainen kuva, että kirja käsittelisi juurikin modernia Afrikkaa ja kasvavan keski­luokan elämää, josta länsimaalaiset ovat pääsääntöisesti ihan kujalla. Aivan kirjan loppuosaa lukuunottamatta tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kirjan näkökulma on enemmän historiassa.

Kirjan aloituspiste on vuoden 1884 Berliinin konferenssi, jossa sovittiin yhtei­sistä säännöistä, miten Afrikka voitaisiin jakaa länsimaiden kesken. Kokousta usein pidetäänkin Afrikan valloituksen virallistamisena. Tuona vuonna 80 % Afrikasta oli vielä itsenäistä, mutta jo 30 vuoden sisällä 90 % Afrikasta oli vallattu länsimaiden toimesta. Paikallisista oloista ja kulttuureista länsimaat eivät välittäneet tuon taivaallista, mikä näkyi siinä miten afrikkalaiset siirto­maat luotiin. Viholliskansoja yhdistettiin surutta saman valtion sisälle, siinä missä toisia kansoja taas erotettiin rajojen toiselle puolelle. Arviolta kaksisataa eri etnistä ryhmää hajoitettiin tällä tavalla eri valtioihin.

Siirtomaavallat myös tarkoituksella loivat siirtomaihinsa valtahierarkioita, joita niissä ei aikaisemmin ollut. Hajoita ja hallitse -mallin mukaisesti pienille etni­sille ryhmille annettiin enemmän valtaa kuin suuremmille, mikä esti paikalli­sen vastarinnan syntymistä ja edisti siirtomaan sisäistä hajaannusta.

Näistä päätöksistä maksetaan myös nykyaikana kovaa hintaa. Faloyin mainit­see, että 30 % maailman rajoista sijaitsee Afrikassa, mutta Kansainväliseen tuomioistuimeen tuoduista rajakiistoista jopa 60 % tulee Afrikasta, eikä ihme. Ei ole varsinaisesti yllättävää, että poliittinen väkivalta ja taloudellinen eriar­voi­suus on yleisempää maissa, jotka eivät ole sisäisesti yhtenäisiä.

Länsimaalaisilla on usein myös mielikuva, miten Afrikassa ei oikein ollut mi­tään ennen kuin länsimaat tulivat tuomaan sinne sivistystä. Tämäkään ei pidä paikkansa. Faloyin nostaa esiin erityisesti Beninin kuningaskunnan, jonka mahtava vallihauta ja muurirakennelma oli 1800-luvulla Kiinan muuriakin pi­dempi. Nykyään Beninin kuningaskunta muistataan erityisesti upeista prons­siesineistään, jotka ovat lähestulkoon kaikki länsimaisissa museoissa, niin kuin ovat 90 % kaikista muistakin afrikkalaisista historiallisista artefakteista.

Siirtomaavallat siis paitsi tuhosivat paikalliset valtakunnat ja sosiaaliset raken­teet, niin myös riistivät näin tehdessään itse historian, jota nykyään säilyte­tään aivan muualla kuin itse Afrikassa. Tässäkin näkyy kirjan ydinviesti, siitä miten kertomus Afrikasta on yhä edelleen hyvin voimakkaasti lännen käsissä.

Entä minkälaista tarinaa Afrikasta kertovat erilaiset hyväntekeväisyyskampan­jat? Olipa kyse sitten vuosikymmenen takaisesta Stop Kony -kampanjasta tai nälkäkeräyksistä, Faloyin argumentoi vakuuttavasti miten tällaisten tempaus­ten tunteisiin vetoava kuvamateriaali menee usein pieleen. Lähtökohtana ei suinkaan ole lisätä ymmärrystä paikallisesta tilanteesta, vaan kärsimyskuvas­to ikään kuin luottaa toistoon, että tällaista tämä nyt täällä Afrikassa taas on.

Faloyin nostaa esimerkiksi muun muassa Etiopian nälänhädän vuosina 1983–1985, joka sai paljon huomiota maailmalla. Suurelle yleisölle saattoi muodos­tua kuva, että tuhansien ihmisten kärsimys johtui vain ja ainoastaan poikkeuk­sellisesta kuivuudesta. Tilanteeseen liittyi kuitenkin monimutkainen poliittinen todellisuus, jossa hallinto hyödynsi kuivuutta ja ihmisten hätää omien tavoit­teidensa ajamiseen. Sittemmin on käynyt ilmi, että iso osa silloisista avustus­rahoista päätyi erinäisten kapinallisryhmien haltuun, ja käytännössä siis ase­ostoihin.

Tapauksessa näkyy Afrikka-narratiivin yksiulotteisuuden ongelma. Koska ra­hankeräyksen yksinkertaistettu narratiivi ei edes yritä selittää paikallisten mo­nimutkaista todellisuutta, edesauttaa se itsessään rahojen päätymistä vääriin käsiin. Tietämättömyydestä kumpuavat ongelmat tunnetaan valkoinen pelas­taja -ilmiönä, jossa auttaminen usein palvelee enemmän itse pelastajaa kuin pelastettavaa, sekä ylläpitää rasistisia stereotypioita. Faloyin myös toteaa, miten monet afrikkalaiset maat hyötyisivät enemmän investoinnista ja turis­mista, mutta kuka ihme haluaa matkustaa tai perustaa yrityksen maahan josta ei tiedä muuta kuin sen, että siellä kuolee lapsia nälkään?

Ottaen huomioon miten kirjan teemana on pyrkimys nähdä Afrikka uudesta näkökulmasta, Faloyin kirjoittaa oikeastaan yllättävän paljon nimenomaan maanosan negatiivisista puolista. Asiaa voi kuitenkin ajatella niin, että kirjan tarkoituksena ei ole väittää etteikö Afrikassa olisi myös ongelmia. Ongelmana on se, että afrikkalaisten oma toimijuus ja ääni eivät pääse esiin, jolloin yksilöt ja yksilöiden mukana tuleva inhimillisyys katoavat, ja jäljelle jää vain yleistettä­vä ja stereotyyppinen massa.

Kirjan loppupuolella Faloyin pääsee kuitenkin pureutumaan myös nopeasti keskiluokkaistuvan maanosan positiiviseen kehitykseen. Länsimaissa on pu­hututtanut #metoo-liike ja Black Lives Matter. Afrikasta Faloyin nostaa esiin #EndSARS-liikkeen, joka ei suinkaan vastusta samannimistä tartuntatautia, vaan nigerialaista omavaltaista ja väkivaltaista poliisiryhmää. Namibiassa puo­lestaan on puhututtanut #ShutItDown-liike, joka vastustaa naisten vastaista väkivaltaa. Kummallekin sosiaaliselle liikkeelle on ominaista nimenomaan nuorten naisten aktivoituminen, mikä kerää Faloyinilta paljon kiitosta. Afrikka­lainen väestödemografia on hyvin nuorta, missä on se hyvä puoli, että nuoret ovat koulutetumpaa ja tiedostavampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Oman äänen löytyminen näkyy myös viihteessä. Afrobeats on noussut valta­virtaan muuallakin kuin Afrikassa ja Nollywood (eli Nigerian elokuvateollisuus) ja rahakkaat Netflix-diilit tarkoittavat, että afrikkalaista (tai ainakin nigerialais­ta) näkökulmaa tulee olemaan jatkossa tarjolla laajemminkin – ja hyvä niin. Kirjaa lukiessani mietin, että hemmetti vieköön, todellakin 54 valtion maan­osasta löytyisi enemmänkin sanottavaa, kuin mitä mediasta tällä hetkellä löy­tyy. Faloyin onnistuu ravistelemaan luutuneita käsityksiä ja positiivista on se, että hän ei joudu turvautumaan saarnaamiseen, vaan terävään huumorinta­juunsa. Oikein suositeltavaa luettavaa siis!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 171 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...