Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olga Palon Aion kertoa nyt kaiken -teoksen luvattiin katalogissa tutkivan kielen ja kertomisen mekanismeja ja ”ajavan autofiktiivisen totuuden iloisesti nurkkaan”. Tämä kuulosti hyvältä ja johti kirjastovaraukseen, koska suhteeni autofiktioon on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Vaan miten kävi?
Aion kertoa nyt kaiken on novellikokoelma, joka jo itsessään on vähän poikkeuksellista. Uusia novellikokoelmia ei ilmesty kovin paljon. Kokoelma on runsas, siinä on yli kaksikymmentä tekstiä. Osa niistä on hyvin lyhyitä välipaloja, mutta luettavaa joka tapauksessa riittää runsaasti. Kokoelman avaa tällainen lyhyt välipala, pieni kertomus naisesta, joka varautuu maksamaan matkansa kuoleman lautturille kertomalla tarinoita, jotka hän on kirjoittanut muistikirjaansa. ”Sitten muistikirja varastettiin, eräs kirjailija löysi sen, julkaisi parhaat palat novellikokoelmassaan ja saavutti suuren suosion.” Hupsis!
Ensimmäinen pidempi novelli ”Rahtilaiva” on edustava esimerkki novellikokoelman tyylistä. Siinä minäkertoja kuvailee matkaansa rahtilaivalla, ”pois sinun luotasi”. Tyylinsä puolesta tämä voisi olla autofiktiivistä tai muuten omaelämäkerrallista kirjoittamista. Ei se kuitenkaan ole; se on minäkertojallinen novelli, eikä ole mitään syytä yhdistää kirjoittajaa ja kertojaa.
Myöhemmin tässä kokoelmassa – ilahduttavassa ”Runous”-novellissa, jossa jäykän analyyttinen kertoja lähtee perehtymään runouteen odottamattomasta suunnasta – kohdataan tunnettu kirjailija, jolla on painavaa sanottavaa kertojuudesta:
– Siis SINÄ et ole sama asia kuin kirjoittamasi minä-kertoja, tai edes runon puhuja! Sun täytyy erottaa itsesi tästä, siis tää on just tätä kun ihmiset ei enää erota näitä, kirjailija pauhusi.
Niinpä. Olga Palo leikittelee muutenkin teoksessaan kertojuudella, kirjailijuudella, tarinoiden rakentumisella ja muulla metafiktiivisellä aineksella. Sen huipentuma on novella ”Fiktiivinen pääkaupunki Pohjois-Euroopassa”, jossa kommentoidaan kirjailijan autofiktiivistä teosta tavalla, jossa tarinan eri kerrokset sulautuvat lopulta toisiinsa niin, ettei lukija enää välttämättä pysy kärryillä, mikä on mitäkin kerrostumaa.
”Lehdistökatsaus”-fragmentti on vähän alleviivaava, mutta hauska huomio siitä, millaista passiivikieltä lehdistössä käytetään (miesten) rikoksista puhuttaessa. ”Tilanne kärjistyi ja nuori nainen menetti henkensä.”
Kokoelmassa on jo mainittujen lisäksi useita hyviä tekstejä. Teatterin kuiskaajasta kuvan piirtävä ”Kuiskaaja”, ”Kuinka kuvailisit itseäsi, rehellisesti?” -kysymyksestä käynnistyvä luonnekuvausvyörytys ”Ehdotus omakuvaksi”, maaniseksi yltyvä äitiyskuvaus ”Keltainen nauhuri”, loputtomina vaihtoehtoina etenevä ”Jotakin merkittävää”… novellin ystäville Aion kertoa nyt kaiken tarjoilee paljon herkkupaloja. Näillä näytöillä jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä Olga Palo seuraavaksi tekee.
