Olga Palo ja sisäinen logiikka

Mikko – 16.2.2023

Teatterin puolella kunnostautuneen Olga Palon esikoisteos, novellikokoelma Aion kertoa nyt kaiken, leikittelee autofiktion, kielen ja kerronnan mahdollisuuksilla. Mikä on totta, mikä fiktiota, ja mitä väliä sillä on? Teos tarjoaa oivallisia lukukokemuksia ja ajattelemisen aihetta.

Haastattelin Paloa sähköpostitse helmikuussa 2023.

Aion kertoa nyt kaiken
Olga Palo
Kuva: Mitro Härkönen

Onnittelut esikoisteoksen julkaisemisesta! Millainen matka teoksella oli pöytälaatikosta julkaistuksi kirjaksi?

Kiitos! Teoksen varhaisimmat tekstit ovat saaneet alkunsa Kriittisessä korkeakoulussa 2017–2019, jonka jälkeen kirjoittamisessani oli kai jonkinlainen tahmea ja hiljainen kausi.

Kunnolla homma lähti käyntiin uudelleen kun sain kustannussopimuksen Otavalta huhtikuussa 2021. Sen jälkeen osa kustannustoimittajalleni Maarit Halmesaralle lähettämistäni teksteistä jäi pois, ja aloin kirjoittaa uusia tekstejä kokonaisuutta silmällä pitäen.

Mikä tämän kokoelman tekstien laatimisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?

Yritin kai ymmärtää liian aikaisin mitä olen tekemässä, ja tämä jumitti kirjoitusprosessiani. Luominen ja valmiin tekstin analysointi ovat kamalan erilaisia prosesseja, ja jos olen päässäni jo toisessa vaiheessa minun on vaikea saada mitään paperille.

Yritin jossain vaiheessa rakentaa tekstejä myös jonkinlaisen perinteisemmän romaanin muotoon, muttei siitä tullut mitään. Sitten taas kustannustoimittajan avulla löytynyt temaattinen yhtenäisyys helpotti uuden materiaalin tuottamisen kanssa.

Miksi tyylilajisi on nimenomaan novelli? Novellikokoelmia julkaistaan nykyään aika vähän; romaanimittaisen proosan ulkopuolella esseekokoelmat tuntuvat olevan enemmän muodissa.

Kirjoitan myös esseitä, mutta ne ovat aivan toisenlainen laji, muun muassa suhteessaan totuuteen, ja tämä teos taas on nimenomaan fiktiota. Olen kiinnostunut mm. suhteesta sanoihin, totuuteen, ja minuuden sepittämiseen, ja fiktio antaa niiden käsittelyyn toisenlaiset eväät kuin essee.

Jonkinlainen hajanaisuus myös liittyy muistamisen ja kertomisen problematiikkaan, jota teokseni haroo, ja siinä mielessä pirstaleinen muoto toimii hyvin myös suhteessa teemaan. Ja tottakai syntyprosessilla on vaikutuksensa – olen kirjoittanut erilaisia tekstejä ennen kuin olen tiennyt millaista kokonaisuutta oikeastaan olen tekemässä. 

En pidä romaaninkaan kirjoittamista joskus tulevaisuudessa mahdottomana, joskaan tuskin minusta aivan perinteisen juoniromaanin tekijää on ihan heti tulossa. Aion varmasti jatkaa myös esseiden parissa. 

Kirjoititko kaikki novellit nimenomaan tätä kokoelmaa silmällä pitäen, vai onko kokonaisuus muodostunut pidemmällä aikavälillä kirjoitetuista teksteistä?

Osa teksteistä on syntynyt irrallisina, ennen kustannussopimusta, ja osan olen kirjoittanut kokonaisuuden alettua hahmottua. Toki varhaisemmat tekstit ovat ottaneet uuden muodon kokonaisuuden myötä.

Miten tarkkaan novellien keskinäinen järjestys ja tunnetilojen muutos tekstistä toiseen on mietitty?

Kyllä teoksen järjestys on mietitty, vaikka se paikoin onkin melko intuitiivinen. Joidenkin tekstien kohdalla järjestys on tarkempi, mutta tuskin mitään valtavaa katastrofia tapahtuu jos lukija poikkeaisikin annetusta!

Millainen suhde sinulla on autofiktioon ja fiktion totuudellisuuteen? Luin itse novellejasi puhtaasti fiktiona, vaikka tarkemmalla tarkastelulla löysin niistä myös sinuun kirjailijana viittaavia yksityiskohtia. Laitat ”tunnetun kirjailijan” ottamaan aika tiukasti kantaa runojen sinäkertojan ja runoilijan väliseen eroon (tuo ”Runous”-novelli oli muutenkin riemastuttava).

Tämä kysymys on ihan teokseni ytimessä! Olen ollut hieman hämmästynyt siitä tavasta, jolla teoksia nykyään helposti lähestytään: kysyen mikä on totta, mikä ei, “kuka tämä henkilö oikeasti on”, kun kirjallisuus nähdäkseni on nimenomaan sepittämisen taidetta. Ajatus, että me voisimme tarpeeksi tekijästä lukemalla saada jonkinlaiset oikeat avaimet tekstin tulkintaan, on vähän hassu. Ja samalla tietenkin kamalan inhimillinen!

Ajattelen, että kaunokirjallisessa teoksessa on aina joku oma sisäinen logiikkansa, jonka seuraaminen on lukijalle hedelmällisempää kuin sen kysyminen, mikä on totta. Esimerkkinä vaikka Iida Rauman Hävitys, jonka pohjaaminen Rauman omiin kokemuksiin tekee siitä karmivan ja yhteiskunnallisesti merkittävän romaanin, mutta käsittämättömän hienoa taidetta siitä tekevät kirjallisuuden keinot, kuten kieli ja kerronta.

Kirjailijana saatan toki vaikuttua jostakin minua kohdanneesta (ja niinhän tekevät varmasti vaikka science fictioninkin kirjoittajat), mutta sen jälkeen päälle rakentuu niin paljon kerroksia, että “totuus” on kyllä lopullisesti kadonnut. Silti taiteilijana helposti ajattelee olevansa jonkun “toden” perässä, yrittää kertoa vaikkapa jonkin tunteen tai ajanjakson mahdollisimman “todesti”, ja sen tehdäkseen valehtelee – tämä on herkullinen ristiriita ja loputon suo! Ja sitten taideteoksissa on vielä varmasti paljon kaikkea mikä on tekijöilleenkin piilossa, tai joka saa aina uusia merkityksiä uusien lukijoiden myötä. Mutta tätä kaikkea novellikokoelmani myös käsittelee.

Ehkä teokseni, ainakin jotkut sen tekstit, voisivat olla jonkinlaista meta-autofiktiota? Ja osa taas (esimerkiksi tämä Runous-juttu) on ihan puhdasta fiktiota – mutta nekin kieputtuvat tämän totuudesta puhumisen ympärille omalla tavallaan.

Millainen kokemus Kriittinen korkeakoulu oli? Miten olennaisena pidät sitä tämän teoksen olemassaolon ja oman kirjailijuutesi kannalta?

Se oli oikein tärkeä kokemus, oli hienoa saada uppoutua kirjoittamisen pariin kahdeksi vuodeksi, ja nähdä kuinka eri tavoin ihmiset asiaa lähestyvät. Ja kuinka montaa asiaa kirjallisuus voi olla! Toki kokemus oli paikoin myös intensiivinen – kaikki eivät pidä kaikesta, taidekäsitykset saattavat poiketa omista ja keskustelu on silloin kiihkeää – mutta kyllä moni asia Kriittisestä on jollain tapaa löytänyt tiensä omaan tekemiseeni.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt? Kaikenlaiset kulttuurin osa-alueet käyvät.

Tampere Film Festival on 8.–12.3. Lyhäreissä uskalletaan aina kokeilla kaikkea uutta ja kreisiä, se on tosi hieno laji. 

Teokselta ilmestyy 15.3. Georges Perecin Häviäminen Ville Keynäksen käännöksenä. Perecit on kaiketi mahdottomia käännettäviä, ja tämä vaikuttaa tosiaan käsittämättömältä urakalta. 

Esitystaiteen talo Mad House on vihdoin saanut uudet tilat, ja ne aukeavat yleisölle syksyllä 2023, myös tätä suosittelen lämpimästi!

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 295 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.