Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olof Helmersson saarnasi haitarin säestyksellä Västerbottenin uskoon 1950-luvulla. Nyt, puoli vuosisataa myöhemmin, vanhana miehenä Helmersson palaa takaisin korjaamaan virheensä. Jumalaa ei ole, eikä ylösnousemusta. Mutta kuinka käännyttää ihmiset, jotka ovat etääntyneet uskonasioista, joille koko kysymys siitä, onko Jumalaa vaiko ei, on merkityksetön? Lisäksi koska Helmersson itsekin on jo ikämiehiä, on suurin osa hänen seurakunnastaan jo haudassa, eikä kuolleille sovi puhua, ei ainakaan protestanttisessa Ruotsissa.
Harvat enää muistavat legendaarista saarnamiestä, mutta jonkin verran tuttujakin löytyy. Jo monta vuotta kuolemaa tehnyt Gerda on odottanut Helmerssonia takaisin, ja nyt kuolinvuoteelleen hän saa vanhan sielunhoitajansa takaisin. Aika tuntuu pysähtyvän heidän keskusteluissaan – vai ovatko ne edes keskusteluja? Gerdan sielu on matkalla iäisyyteen, ja minkäs uskostaan luopunut saarnaaja sille mahtaa.
Torgny Lindgrenin Akvaviitti osui käsiini kirjastossa, kun etsin jotain ihan muuta kirjaa siitä läheltä (enkä löytänyt). Kiitos siis mainiolle lähikirjastolleni, kun tällainen helmi sieltä tassuihin sattui. Akvaviitin lukee melko nopeasti, se on ilmava ja ajatuksille tilaa jättävä tunnelmallinen kertomus, jossa on sijaa pienelle pilkkeelle silmäkulmassa. Liian vakavasti ei Torgny Lindgren tarinaansa ota. Mutta kuitenkin kuten kuminalla tai tillillä maustetussa perinteisessä ruotsalaisessa viinassa, Akvaviitissa on monenlaisia puolia. Pistäviä, mausteisia potkuja yleisiä moraalikäsityksiä ja kristinoppeja kohtaan nyt ainakin. Nurkkakuntaisuutta ja pienten piirien sisäänpäinlämpenevyyttä Lindgren irvailee.
Torgny Lindgren oli viime aikojen merkittävimpiä ruotsalaiskirjailijoita, johon syystä tai toisesta en ole ennen Akvaviittiä tutustunut. Mutta tiedänpä melkein, mille hyllylle menen, kun seuraavan kerran kirjastoon kuljen. Tämä oli mainio, suosittelen!
