Anders Nyberg: Autot : ensimmäinen tietokirjani

Osta kirja itsellesi

Esitellessäni tämän kirjan kohta nelivuotiaalle pojallemme koin jonkinkokoisen yllätyksen – hän innostui kovasti. On nimittäin niin, että yleisesti ottaen autoasiat eivät ole kiinnostelleet häntä oikeammin ja ajattelinkin tämän kirjan kuluvan jonkin ajan kuluttua muutaman vuoden nuoremman tyttäremme – armottoman autofanin – käsittelyssä.

Niin tai näin, Autot on yksinkertainen lasten tietokirja, joka esittelee kymmenisen erilaista autotyyppiä henkilöautosta linja-autoon ja asuntoautosta ambulanssiin. Lisäksi tarkastellaan pintaraapaisun omaisesti autojen mekaniikkaa, mietitään niiden huoltamista ja sitä, kuinka auton ratissa on toimittava. Entä kuinka autot ovat kehittyneet nykyiselleen ja miltä ne näyttävät tulevaisuudessa?

Jos tämä kirja uppoaa näin hyvin autoista pitkälti piittaamattomaan lapseen, uskallan väittää, että autoista innostuville tämä on melko lailla varmasti nappivalinta. Mikäs tätä siis on suositellessa, on aina palkitsevaa löytää näin suuresti lasta kiehtova kirja – vaikka kun tätä on nyt tahkottu sen ”tarpeeksi” monta kertaa, voisi sitä ihan mielellään lukea päiväunisaduksi jo jotakin muutakin.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...