Kalle Kinnunen: Big Game : Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen

Big Game

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kalle Kinnusen Big Game : Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen on tietokirja, joka kertoo Jalmari Helanderin elämästä ja miten hän ohjasi Big Game -elokuvan.

Kirja on helppolukuinen ja etenee vauhdikkaasti, mutta ei kuitenkaan karsi liikaa yksityiskohtia. Kirja perustuu paljolti haastatteluihin, joiden vastaukset ovat onnistuneesti ripoteltu siellä sun tänne kerrontaan. Tämä ei ole sellainen rasittava rikkinäinen, lyhyiden kappaleiden haastattelukirja, vaan aika sujuva teos.

Itsekin näin Big Game -elokuvan isänmaallisesta velvollisuudesta, vaikka en varmaan muuten olisi koskaan katsonutkaan sen tyylistä elokuvaa. Olen juuri sellainen taide-elokuvasnobi, joita tässä kirjassa haukutaan suomalaisten olevan. Minua kuitenkin kiinnosti tietää, miten Suomeen syntyi tämä kansainvälisten indie-genre-elokuvien aalto, jota Rare Exports, Iron Sky ja Big Game edustavat.

Onneksi tämä kirja käsittelee tätä indieaaltoa, mutta ei niin syvällisesti kuin odotin. Tämä on enemmänkin populaari tietokirja, joka vain kertoo, miten asiat tapahtuivat, eikä lähde syväluonteisiin analyyseihin suomalaisesta kulttuurisesta maantieteestä, jonka tietyt historialliset prosessit luovat Helanderin kaltaisia elokuvaohjaajia.

Päädytään tässä sentään siihen johtopäätökseen, että syy on globalisaatio. Kyllä sen lisäksi, että tehtaita pakenee Aasiaan ja pakolaisia tulee Suomeen, globalisaatio luo suomalaisia elokuvaohjaajia, jotka tekevät kansainvälisesti menestyneitä elokuvia.

Kinnusen kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti, mutta yleistajuisesti, miten elokuvia kuvataan ja miten ne rahoitetaan. Sitä luulisi, että elokuvien rahoituskuvioiden selostus olisi tylsää luettavaa, mutta tässä se on kirjoitettu jännittävästi.

Suomi ja Eurooppa ovat niin pieniä markkina-alueita ja Helanderin elokuvat niin omituisia, että rahoitusta ei saada yhdestä megaluokan lähteestä, vaan sitä pitää pyytää monista eri paikoista ympäri maailmaa. Siinä sitten seuraat elokuvaohjaajaa ja tämän tiimiä matkustamassa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja etsimässä tuotantoyhtiöitä ja levittäjiä, jotta elokuva saa rahoituksen, ennen kuin se on edes tehty!

Tämä rahoituskuvio ja muutkin tekniset selostukset ovat aikamoinen kontrasti elokuvaohjaaja Helanderin persoonan ja elämänkuvauksien kanssa. Helander on kunnon suomalainen miehinen mies, joka haluaa tehdä juuri sellaisia elokuvia, jotka pääosin perustuvat lasten leikkeihin.

Itsekin huomasin tämän lapsellisuuden, kun katsoin Big Gamen. Helanderin nollabudjetin amatöörielokuvat ja nyt tämä megaluokan projekti veivät muistoni kultaiseen lama-Suomeen, jossa olohuoneen lattialla leikin Legoilla ja kuuntelin radiosta HaddawaynWhat Is Love”-teknohittiä. (Biisi vie minut yhä Lego-palikoiden ja McDonaldsin Disney-lelujen äärelle.)

On jotenkin kosminen yhteensattuma, että lapsellisten toimintaelokuvien tekijä päätyy hyperkaupalliselle alalle, johon tämä sopeutuu täysin, koska lapselliset toimintaelokuvat ovat jo perusluonteeltaan hyperkaupallisia.

Vaikka tässä kirjassa onkin subtekstinä oikeistolainen menestystarinanarratiivi, niin silti, jos on tarkka lukija, huomaa, että Helanderin kohtalo oli tehdä elokuvia, koska hän syntyi juuri oikeaan aikaan ja oikeaan maahan. Lapsesta asti Helander tunsi lähes pakonomaista tarvetta tehdä elokuvia, joten hän hankki kaikki tarvittavat välineet ja yritti päästä Taideteolliseen korkeakouluun.

Mitään muuta Helander ei halunnutkaan tehdä kuin elokuvia, eikä hänen vanhempansakaan yrittäneet pakottaa häntä hankkimaan ”oikeita” töitä. Sattumalta hän syntyi hyvinvointivaltioon ja aikakauteen, jossa globalisaatio oli integroinut Suomen kapitalistiseen maailmanjärjestelmään, jossa omituiset puolilapselliset toimintaelokuvat voivat menestyä.

Onkin merkillistä, että missään vaiheessa tätä kirjaa ei mainita sanaa ”kovaa työtä” muualla kuin investointien hankinnassa, koska jos rakastaa elokuvantekoa kuten Helander, niin se ei ole ”kovaa” tai ”työtä” vaan sitä samaa lapsen leikkimistä.

Tätä kirjaa voisi käyttää mikrohistoriallisena teoksena 2010-luvun Suomesta, jossa hyvinvointivaltio takaa sen että mies voi toteuttaa elokuvantekounelmansa ilman, että hänen tarvitsee pohtia, pitäisikö hän hankkia oikeita töitä. Kapitalistinen järjestelmä taas takaa että hän saa töitä juuri siltä alalta, missä elokuvia voi tehdä, eli mainosala.

Helander oli alun perin mainosvideoiden tekijä. Mainosalalla opituilla taidoilla ja kontakteilla hän alkoi tehdä elokuvia. Jos Helander olisi syntynyt maassa, jossa ei ole ykkösluokan julkisrahoitteista koulutusta ja sosiaalista turvaverkkoa, joka varmistaa sen, että Helander ei tarvitse tehdä mitään muuta, ehkä hän ei olisi koskaan päässyt tekemään elokuvia. Tai sitten Helander ei olisi pääsyt tekemään juuri niitä elokuvia joita hän haluaisi.

Tämä kirja kertoo hyvin aikakaudestamme, jossa pieni pohjoinen metsäkansa voi tehdä elokuvia ja saada ne globaaliin levitykseen, koska koko vallitseva järjestelmä on rakennettu yhdistämään kaikki maailman ihmiset ja pääoman.

Ehkä suuri miinus muuten aika innostavaan kirjaan on se, että kirjailija yrittää puoliväkisin tyrkyttää feminististä analyysiä, vaikka selvästi tätä ei kiinnosta pohtia, miksi Helanderin elokuvat ovat äärimmäisen miesvaltaisia.

Kinnunen mainitsee sivumennen, että naisten puutetta Helanderin elokuvissa on kritisoitu, mutta Kinnunen ei lähde analysoimaan, miksi niin on. Mielestäni joko analysoit loppuun asti Helanderin mieskeskeisyyden tai sitten jätät sen mainitsematta. Nyt tuntuu vähän siltä, että joku pakotti kirjailijan ainakin kerran mainitsemaan, että Helanderin elokuvissa ei ole naisia, eikä kirjailijaa itse pätkääkään kiinnostanut tämän kysymyksen pohtiminen, joten kompromissiksi asia vain mainitaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *