Joe Haldeman: Camouflage

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Maailmassa vaeltaa kaksi muukalaista. Toinen on muodonmuuttaja vailla rajoja, joka pystyy ottamaan minkä tahansa muodon. Eräänä iltana 1930-luvulla se nousee merestä Kaliforniassa, ottaa ihmisen muodon ja alkaa tutustua ihmiskuntaan. Toinen on kameleontti, joka kulkee vaihtelevissa ihmishahmoissa historian halki selviten raa’alla voimalla.

Muukalaiset eivät tiedä toisistaan, mutta molemmat tuntevat selittämätöntä vetoa merenpohjasta löytyneeseen mystiseen esineeseen, joka on ihmisten fysiikan näkökulmasta mahdottoman tiivistä materiaa ja siten selvästi jostain muualta kotoisin. Esine nostetaan merestä esiin tutkittavaksi ja se alkaa kutsua muukalaisia luokseen.

Camouflage on melkoinen trilleri, joka kuljettaa kolmea juonnetta yhtä aikaa. Muodonmuuttaja kulkee 1930-luvulta kohti lähitulevaisuutta, jossa meribiologi Russell Sutton tutkii löytämäänsä artefaktia. Kameleontin tarinaa edistetään silloin tällöin, mutta vähän puolihuolimattomasti. Se on sivuhahmo ja lopulta melko tarpeettoman oloinen hahmo — kirja olisi toiminut luultavasti ihan hyvin ilman sitäkin, tai ainakin kameleonttia olisi voinut kuvata vähän monipuolisemmin.

Kertomus on mukaansatempaava, Haldeman kirjoittaa vetävästi. Vain loppu jää vaivaamaan, se kun tuntuu siltä, että Haldeman törmäsi yhtäkkiä sivumäärärajaan ja joutui lopettamaan tarinan vähän liian nopeasti. No, ei Camouflage ensimmäinen kirja ole, joka loppuu töksähtäen, eikä kiirehditty loppu tarinaa pilaa. Muodonmuuttajan kokemukset ihmisten keskuudessa ovat hienoa kuvasta ihmiskunnan kohtuuttomuudesta ja muodonmuuttaja on muutenkin kaikessa uteliaisuudessaan hieno päähenkilö.

Kirja pokkasi sekä perinteisen Nebulan että sukupuolten mielenkiintoisesta käsittelystä jaettavan James Tiptree Jr. -palkinnon.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *