Lauri Laukkanen: Camp Creative : luova valokuvaus ja kuvankäsittely

Camp Creative

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Camp Creative on taas yksi kirja lisää valokuvaus- ja kuvankäsittelyoppaiden hyllykköön. Ja onhan näille kirjoille tarvettakin. Digikameroiden ja alati kehittyvien älypuhelinten myötä valokuvausharrastus on lisääntynyt. Kaikki kuvaavat kaikkea koko ajan, mutta hyviä valokuvia ei silti synny yhtään enempää, pikemminkin päinvastoin. Mitä siis pitäisi tehdä, että valokuvista tulisi parempia ja kiinnostavampia?

Lauri Laukkasen Camp Creative lähestyy valokuvausta luovuuden näkökulmasta. Kirjassa pohditaan, miten omia valokuvia voisi kehittää mielikuvituksellisempaan ja sisällöllisesti rikkaampaan suuntaan. Laukkanen pohtii luovuuden käsitteitä ja esittää erilaisia kirjallisia harjoituksia luovan ajattelun käynnistämiseksi. Sitäkin käsitellään, että luovuus vaatii myös työtä ja konkreettisia toimia. Se on tässä kirjassa oikeastaan parasta: mistä palikoista kuva ja sen sisältö syntyy ja mitä näiden asioiden eteen tulisi tehdä. Kiinnostavaa luovassa kuvaamisessa on myös se, miten rakennetaan oma visuaalinen identiteetti eli tunnistettava tyyli.

Kirjan toinen puolisko on omistetty kuvankäsittelyohjeille. Huomion kohteena on erityisesti muotokuvien muokkaaminen. Laukkanen esittelee kuvanmuokkausohjeita tietenkin oman tyylinsä mukaisesti. Kirjoittajan tyyliä voisi luonnehtia tummaksi ja minimalistiseksi. Hänen kuvilleen on myös tyypillistä sininen ja keltavihreä värimaailma. Käsittelin muutamia henkilökuvia kirjan ohjeiden mukaisesti, ja rupesin miettimään, miksi efektit tuntuivat niin tutulta. Hyvin samankaltainen visuaalinen tyyli olikin tuttu televisiosta. Tumman siniharmaata ja keltavihreän valon sävyjä olin nähnyt ainakin Sillassa, uudessa Sherlock Holmes -sarjassa ja David Bowien viimeiseksi jääneillä videoilla.

Camp Creative on siinä mielessä virkistävä valokuvausopas, ettei siinä keskitytä laisinkaan kameran tekniikkaan ja säätöihin. Teos sopiikin paremmin pidemmällä oleville harrastajille ja ammattilaisillekin, jotka kaipaavat lisää uusia ideoita kuviinsa. Myös kuvankäsittelyohjeiden seuraaminen vaatii edes perustietojen hallintaa esimerkiksi Photoshopista.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...